LAINAAMME LAPSILTAMME

Jenkkilän osavaltiot ovat vailla yhtä biljoonaa US$'ia liittovaltiolta (tässä ja tässä). Mitenkähän muksut suhtautuvat asiaan kun kasvavat aikuisiksi? Ajatus on tuttu jo jokaiselle, kasvu on SAATAVA käyntiin. Vaan taitaa olla vaikeampaa, kun kaikkialla maailmassa tuotanto on jäätymässä käsittämättömän nopeasti (tässä ja tässä). Ja kun kasvu/kulutus hyytyy, niin velasta tulee aivan uskomaton riippa kaulaan - päivän malliesimerkkinä Dubai. Maa on joutunut myöntämään olevansa yksi maailman velkaisimmista - eikä öljyä ole tarpeeksi maksamaan noita. Ja tulevaisuuden näkymät ovat?

 

Nopeasti areenalle vyöryvän deflaation torjumiseksi pitäisi valtioiden pumpata rahaa markkinoille ja paljon. Sehän pelastaa tilanteessa? Näin olen lukenut monestakin lähteestä - ja varmaan kaikki finanssinerot (joita otetaan TVseen) samaa myös sanovat. Vaan Japania kun katsoo, niin tilanne taitaa olla pikemminkin päinvastoin. Maa yritti taistella omaa kuplaansa juuri näin, mutta seuraukset eivät kauheasti vakuuta. Heidän pörssinsä on neljännes huipustaan, kiinteistöjen hinnat kaukana aikaisemmasta jne. - maa on pysynyt pystyssä vain viennin voimalla. Mitenkähän tuon kaavan toimivuus globalisaation hyytyessä?

Öljyn hintaa kehutaan taas kohtuulliseksi monellakin palstalla - ja odotukset ovat kaiketi valoisat. Valitettavasti kun pintaa raaputtaa, niin melkoinen katastrofi on lähes nurkan takana. Venäjän tuotanto laskee ja jenkkilälle tärkeä tuottaja Meksiko on tipahtamassa jyrkänteeltä (vienti nollaan jo 2009?). Valitettavasti ne kun eivät ole ainoat - ja IEAkin on joutunut asian myöntämään. Siinä on vitsit vähissä, tähän asti lamoista on AINA noustu kasvavan totaalienergian siivellä.

Ja energiasta puheenollen tämä Venäjä-Ukraina sanasota alkaa konkretisoitua vähän turhan ikävällä tavalla. Kaasun saatavuus jo yskii (Puola ja muitakin), jolloin kitinä ja vinkuminen arvatenkin kiihtyy. Jossain välissä tuli juttua, että Ukrainalla olisi maksaa ainakin parin kuukauden lasku heti, mutta toimintapa tuntuu olevan viittä vaille keskiyöllä. Kaikkinensa tilanne on EUn kannalta herkkä - onko tässä sitten taustalla Venäjän ennakoiva toiminta Ukrainan pistämisestä ruotuun (Ukrainahan sai vastikään reilun IMF-lahjuksen) jää arvailtavaksi. Tällaista tämä on kun on riippuvainen ulkomaisesta toimituksesta, ööö, miten olisi omavaraisuuden nostaminen? ja ennenkaikkea kulutuksen laskeminen???

Tämän voisi ottaa vitsinä - mutta kaveri taitaa olla tosissaan. "Jos menetit pörssissä paitasi 2008, niin pörssiin kannattaa mennä 2009". Oletus kai on, että jenkkilän valtiovarainministeriö tulee pumppaamaan kaiken kuntoon. Ainakin puheet ovat siihen suuntaan ja rahaa ollaan työntämässä kaikkeen mikä vielä antaa sydänkäyrää (lasketaanko kammiovärinä elonmerkiksi?). Toiminta on tietenkin tällaiselle asioita ymmärtämättömälle vähintään mielenkiintoista - otetaan valtion taskuun surutta huonot sijoitukset ja samalla vakuutetaan toiminnan olevan harkittua ja hillittyä. Mutta mitä ilmeisimmin sisäpiireissä kuhisee aika tavalla - vai mitä sanoo tämä: Ford, kuole jo! ja Chrysler, joka myöntyi aikaisemmin valtiovarainministeriön toimintaan, saa "alkajaisiksi" 4 Mrd US$.

Jenkkitalouden katselusta voimme katsoa tulevia juttujä tännekin - kauppiaat yrittävät isoilla alennuksilla saada tavaran pois hyllyistä, kun siinä ne eivät maksa laskuja. Moni täälläkin heittää, että uusien autojen hinnat EIVÄT LASKE. Perustelut ovat, että ei niitä myydä tappiolla ja suomalaiset autoliikkeet ovat kovapäisiä/tyhmiä/valitse-sopiva-adjektiivi. Samoin sanotaan, että ei edellisessäkään lamassa autojen hinnoissa pahemmin ollut notkahdusta.

Katsotaan ja ihmetellään, Suomen olot tietenkin ovat kuluttavampia autoille kuin monessa muussa maassa, mutta hyvällä hoidolla auto kulkee varmasti 10-15v täälläkin. Siihen kun herätään, niin pian autokaupoissa saattaa olla ylitarjontaa - ja sen pitäisi perusoletukseltaan laskea hintoja. Asia ei itseäni tietysti paljon liikuta, kun en autoa omista enkä käytä, mutta yleensä autojen myynti on suht hyvä talousindikaattori. Pitäisi kai ottaa listaa myyntiennustuksista, mutta tässä mainitaan 120ooo ja joulukuussa arviot laskivat 100ooo'een, ensi jouluna taitaa monella leuka loksahtaa näidenkin numeroiden kanssa.

Pankkialasta on tulossa melkoinen spektaakkeli tänä vuonna. Ennuste tuhansien kaatumisesta jää laskettavaksi, mutta eri kulmista katsottuna se ei ole kaukaa haettu. Isoista pankeista JP Morgan taitaa olla tulilinjalla, mutta BoA ja Wells Fargo eivät paljon tukevammilta vaikuta. Vaan miten ne pienemmät pankit? Tässä väläys tulevasta, Goldman Sachs'in wanhoja herroja ostaa Indymac'in. Kaksi pointtia tuossa jutussa, 1) FDIC myi ensimmäisen kerran 20 vuoteen pankkialan ulkopuolelle ja 2) Goldman Sachs-linkki. Mikä onkaan parempaa kuin sisäpiiritietous :-) vaan en haluaisi olla ostettujen pankkien asiakkaina, siellä ei välttämättä pienestä ihmisestä kauheasti välitetä.

Tämä juttu on hyvä tuon mentaliteetin ymmärtämiseksi. Greenspan ja muut finanssinerot 2002 sanoivat, että asuntokupla on mahdottomuus eli pienellä ihmisellä ei ole hätää. Meilläkin taitaa pyöriä telkussa jenkkien asuntojen osto-ohjelmia - mitähän niistä kerrotaan vuoden päästä? Deflaatiosta kertoo myös luottokorttifirmojen valmius tehdä entistä enemmän sopimuksia vaikeuksissa olevien maksuista - parempi saada jotain kuin ei mitään, eh?

UKn seuraaminen on kuin huonon kauhuleffan katsominen - juonen arvaa, roiskeita riittää ja pahis saa aina uusia ilmenemismuotoja. Luottokriisi syvenee ja odotettavissa on pankkien kansallistamisia, uh - eikö olisi mitään uutta tarjota? Tilanne pitäisi olla päivänselvä kai jo sokeallekin - väärät lääkkeet eivät yksinkertaisesti toimi. Rahan pumppaus puljuihin, joilla ei ole pienintäkään aikomusta lainata, on toivotonta. Mutta minkäs teet, kun osaa vain yhden asian niin vain sitä osaa yrittää. Eihän sillä tietenkään ole väliä, kunhan laskun maksaja on joku muu.

Lääkkeistä tulikin mieleen tämä suomalainen lääketoiminta. Haluaisin olla väärässä, mutta käsittääkseni sairaaloilla ei ole minkäänlaista kiinnostusta käyttää halvempia lääkkeitä, vaikka niitä on tänä päivänä tarjolla paljonkin. Homma on tietenkin ymmärrettävissä, kun perustelut ovat luokkaa "lääkemenot ovat pientä kokonaisbudjetissa" jne. Toivottavasti täällä herätään tähän ja äkkiä, koska siellä olisi säästettävissä miljoonia €uroja vuosittain äärimmäisen helposti. Tällä hetkellähän laskun maksaa - TADAA - valtio eli veronmaksaja. Hmm, kovin kuulostaa tutulta tämäkin touhu. Onneksi apteekeissa edes on jotain tapahtunut tämän asian kohdalla, mutta pitkä on matka vielä sielläkin.

Vimosessa jutussa kulminoituu moni juttu jonka varassa tämän päivän kovapalkkaiset ekonomistit ovat pysyvää nousua ennustamassa. Obamanation saa systeemin rullaamaan apupaketeilla ja jos kaikki palat loksahtavat kohdalle, niin kesällä ollaan jo selvässä kasvussa. Sijoituspankkien visiot tulevasta perustuvat tietokonemalleihin, jotka olettavat jenkkitalouden olevan perusolemukseltaan tervettä. Jos ihmiset saadaan vakuuttumaan apupakettien toimivuudesta, niin sieltähän se nousu taas lähtee. Ja tietenkin - asuntokupla lakkaa tyhjenemästä heti keväällä. Jep, minäkin voisin tuollaisia ennustaa kuusinumeroisella vuosipalkalla. Ei ole pienintäkään epäilystä, että näille ennusteille ei olisi tilausta, kun tarkastellaan ihmisluontoa.

 


03.01.2009 22:23 |