ILO: 51 MILJ. TYÖTÖNTÄ 2009 - PAHIMMAT ONGELMAT KEHITYSMAISSA

Tai niin tuossa ainakin ennakoidaan. Asiaa tietysti "auttaa" se, että työttömyys määritellään uudelleen - esim. olet kasvattamassa itsellesi ruokaa, olet töissä jne. Katsokaa vain - joka tapauksessa olemme siirtymässä aivan uusien lukujen maailmaan. Minä veikkaan että mennään kevyesti yli 100 milj. ihan virallisissakin luvuissa - yksinkertaista: ei rahaa kierrossa, ei töitä jaossa. Näiden tasaisesti "nyt olemme puolivälissä" -juttujen pitäisi pikkuhiljaa pysäyttää ihmiset miettimään tulevaa, mutta noinkohan onnistuu... Mietin vain, että miten nämä uutiset saadaan pidettyä piilossa pidemmässä juoksussa. Vaan ehkä se itse asiassa hoituukin siten, että ihmiset yksinkertaisesti ohittavat tuollaiset uutiset kun oma elokin kitistyy aina vain.

 

Kalifornia siirtää veronpalautusten maksua kuukaudella, osavaltiolla 1,99 Mrd US$a hengitettävää - siis yhdeksi kuukaudeksi. Vaan ei hätää, Governator aikoo laskuttaa golf-ratoja ja autonkorjausta verotettavaksi - kuulostavat minusta ainakin pieniltä, kun osavaltion alijäämä on 42 Mrd US$a. Eikä kirkoillakaan tunnu oikein olevan hommat hanskassa - kiinteistöt myyntiin ja henkilökunta pihalle. Tämäkin on aika tyly veikkaus - onko Piilaakso seuraava Detroit?

Näitä tulemme lukemaan tulevina vuosina kasapäin -edellyttäen että vatsa kestää- 93v-vanhus jäätyi kotiin maksamattomien lämmityslaskujen takia. Hmm, mutta ei kai se mitään kunhan vararikkoja hoitavien asianajajien kulut katetaan (18,50 US$/min). Ihmisyys ja inhimillisyys taitavat myös mennään uudelleen määriteltäviksi seuraavina vuosina. Tässä on listattu vähän näyttelijöitä vimosen 15v ajalta, mutta kovin silkkihansikkailla näitä kuvaillaan - mm. Buffett'in derivatiivi-varoitus mainitaan, mutta sitten ei puhuta miehen derivatiiveissa syksyllä hukatuista miljardeista mitään. Soh, mitäpä noita pikkujuttuja jne...

Ettei ihan nuo energia-asiatkaan unohtuisi (kun ovat kuitenkin sivuston toinen puolisko), niin Venäjän Peak Oil on mitä ilmeisimmin ohitettu nyt. Ja kuten Pohjanmeren kohdalla, alamäki on vääjäämätöntä, sillä tuotannon ylläpitämiseen (itse asiassa koko maailmassa) on hädin tuskin varoja nyt - ja tulevaisuudessa ei senkään vertaa. Jenkkilässä energiainfrastruktuurin päivitys olisi tietenkin Obama-nation'in työllistämiskohteita - mutta puheista huolimatta rahaa siihen tuskin riittää. Tätä sivuten GSn näkemys on öljyn hinnannousu - jää nähtäväksi, mutta se on varma, että öljy on ensimmäisiä joka lähtee pysyvään nousuun kun tästä deflaatiosta on päästy eroon.

Hehe, tässä oli Orlov'n kirjasta napsaistu pätkä - hukkaputket kunniaan eli vetyenergiaa pitäisi suosia, se on kuitenkin askel oikeaan suuntaan (rahaa voitaisiin polttaa suoraankin). Suosittelen lämpimästi hänen kirjaansa. Hassulta kuin se ehkä kuulostaa, niin Afrikan maat saattavat pärjätä tulevaisuudessa suhteessa paremmin kuin monet länsimaiset. Yksinkertaisesti siksi, että ne ovat paljon lähempänä pohjaa eli tipahdus ei ole niin kova - länsimaissa sitä vastoin... alas on pitkä matka - ja kivikko alla ei ainakaan helpota laskeutumista. Luulen, että UK tulee olemaan pahimpia alkaneessa rytäkässä.

"Huumoripuolella" UKssa aiotaan perustaa jääkaappien ja komeroiden tarkastuspartioita - ei saa varastoida ruokaa, sano. Lisää hummoria, sähkökäyttöinen sportteri - esiversio myyntiin toisella neljänneksellä (ja ostajia on varmaan jonossa). Tiedän, tiedän - ei saisi olla ivallinen, mutta ei näistä enää oikein tiedä itkeäkö vai nauraa... Mitenkähän jenkkilän rivisotilaat tykkäävät tästä, Afghanistan - here we come. Ja Afghanistanhan ei ole yhtään valloittaja-armeijaa syönyt? Tämä ei lupaa hyvää...Toisaalta taas pitäähän työttömyyden takia armeijaan ryntäävät nuoret miehet saada pois kotimantereelta, niistähän saattaisi tulla ongelma jossain välissä. Mitenkähän tämä lakiehdotus lentää armeijassa (tai missään muuallakaan) - kiroilu laittomaksi? Onhan se hyvä, että senaattori on oleellisista asioista huolissaan.

Tässä on toisinto eilisestä - huumeraha pelastamassa pörssejä, se kun on ainoa likvidi rahalähde. Kanadan hallitus on lähtenyt mukaan kisaa "kuka heittää eniten rahaa viemäriin" - Saksan parin päivän takainen heitto tietysti piti katsoa. S'on pokeria tämä jos joku ei vielä ole huomannut. Jenkkilä kukkulan kuninkaana tietenkin puhuu jo lähes bilj. US$sta, joka varmasti kääntää talouden kelkan. Mustien pankkien materialisoitumisen todennäköisyys kasvaa - pankkiosakkeet siis nousuun, nehän kohta pääsevät eroon myrkyllisistä papereistaan. Hurraa? Saamme varmaan näitä bonuksiakin ihmetellä - vaikka en ymmärrä kuka niitä enää hyväksyy. Toisaalta kavereilla on varmaan kova stressi ja huoli tavan kansalaisista, ehkä siis miljoonien palkat/kipurahat ovat paikallaan.

Joskus olen veikkaillut sääntökirjojen lentämisestä romukoppaan - ehkä tässä on osoitus siitä: USAn asuntojätit Freddie ja Fannie saavat kasvattaa "sijoituskansiotaan" 850 Mrd US$in - eikä kutistaa kuten piti. Samalla samaisen sijoituskansion (vuoden vitsi, eh?) kohteet ovat 50% nimellisarvostaan. Geithner, uusi USAn finanssikeisari, kieltää lobbaajien käytön - ja ottaa Goldman Sachs'n miehen apumiehekseen. Mmm - yllättynytkö?

Tässä on pankkimaailman tulevaisuus - vaikka sitä ei vielä hyväksytäkään. Islamilainen pankki - Michigan'issä: ei korkoa tileillä, ei korkoa lainoilla, ei riskialttiita sijoituskohteita. Jokainen arvannee mitä se tarkoittaa nykyfinanssialalle. No, eipä silti että velkaan perustuva yhteiskunta enää voisikaan jatkaa - mutta ratkaisuhan on selvä, LISÄÄ VELKAA! Ei väliä, vaikka nyt kerättävät velat menevät pitkälle tulevaisuuteen - maksajiahan eivät nykypäättäjät tule olemaan.

Tällä hetkellä tietenkin on tärkeää, että rahaa on kulutettava - eikä väliä mihin. IMFn arviot 2,2 bilj. US$n tappioista kuulostavat hurjilta. Kun katsoo, että ne tulevat prosentin parin laskuista niin alkavat minun arvioni kymmenistä ellei sadoista biljoonista kuulostaa aika todennäköisiltä. Edellyttäen, että uskoo arvaukseni kymmenien prosenttien laskuista. Mutta ei nuo johtoporsaiden ilmeetkään kauheasti muuta vakuuta.

Öljyn hinta jatkaa sahaustaan - ja lentoliikenne arvailee suuntaa, mutta Boeing leikkaa 10ooo. Missähän vaiheessa Helsinki-Vantaan lentokentän laajennus on, siinä menevät taas verorahat kuin kankkulan kaivoon. Mutta se on tietysti koko nykymenon iskulause, ei vaikka kukaan ei enää oikein usko apupakettien ja sijoitusten toimivuuteen. Kansainvälisten firmojen pomoista vain viidennes uskoo kasvuun 2009 - aika pysäyttävä luku.

Tämä on tavallaan huvittavaa - Espanjan pankit maksavat Madoff'in puljuun sijoittaneille rahat takaisin (tässä ja tässä). Tapaus on varmasti ennakkona tuleville "minun sijoitus ei toiminut, tarvitsen apupaketin" -huudoille - ja veronmaksajan piikkiin taas. Seuraava askel tietysti vararikkoon kaatuvilla valtioilla on valuuttojensa uudelleen järjestelyt, lainojen unohtamiset ja uudet valuutat - tietenkin paperisellaiset. Kulta ja hopea, ne eivät toimi nykypohjaiselle taloudelle - metalleja kun ei voi painaa painokoneessa, joka on tietysti oletusarvo ikuisesti kasvavalle taloudelle.

Valitettavasti polun päässä odottavat myös resurssisodat - enkä puhu pelkästä öljystä. Ruoka ja vesi tulevat olemaan kovia valuuttoja tällä menolla - eikä välttämättä niin kaukana tulevaisuudessa kuin haluaisimme uskoa. Pari esimerkkiä - maailman väestö kasvaa ja ruoan tuotannon pitäisi kasvaa reilusti 2050 mennessä - samalla kun merien kalasaaliit ovat kutistumassa, kuivuudet lisääntymässä ja fossiiliset lannoitteet käymässä kalliiksi/harvinaisiksi sekä ruokamulta kaikkialla kutistumassa. Kaksi vektoria, jotka osoittavat kovin eri suuntiin - toinen on "pitäisi" ja toinen on "tapahtuu". Kumpi on todennäköisempi?

 

Toinen mitä kannattaa myös miettiä on, että kun poliitikot (Obama, Brown...) tai (keskus)pankkiirit (Geithner, Trichet...) kehuvat että nyt talous tasoittuu/kääntyy, niin joko kaverit eivät ymmärrä mitä on tapahtumassa - tai valehtelevat. Molemmat vaihtoehdot tietysti tarkoittavat, että heidän ei pitäisi olla nykyisillä paikoillaan - mutta mitäpä minä mistään tiedän...

 


28.01.2009 20:53 |