SUURET PUHEET MUTTA VÄHÄN JAUHOJA - VAI MITEN SE OLI?

Jenkkilän pelastuspaketin trumpetin töräysten sävyttämä menestystarina on vähintäänkin kyseenalainen. Itseäni ainakin itkettää/naurattaa "ei niitä kukaan ehdi lukemaan" -toteamukset laeista ennen äänestystä. Mitäpä sellaisia vajaan 800 Mrd US$n lakeja lukemaan - varsinkin kun jossain luin, että edellisestä 700 Mrd US$n paketista 25% meni ihan minne sattui. Onneksi ei ole imperiumissa noita kirjanpidon tarkastajia - mm, jotenkin tulee mieleen myös Rooman alamäki, läpeensä mätä ja korruptoitunut hallitus varmisti romahduksen.

 

Kiire on tietenkin oiva keino varmistaa, että rahansaantia säätelevät pykälät jäävät vähän miten sattuu. Kertoo tietenkin vallitsevasta järjestelmästä - porsaanreikiä on ja niitä tullaan käyttämään siekailematta. Krugman'inkin kommentit ovat kiinni vanhassa - lisää pitäisi saada stimulusta. Ei väliä, että kriittinen ajattelu kertoisi koko amerikkalaisen unelman olevan ohi.

Tuon läpimeneminen koko länsimaisen talouden ja väestön ajatteluun tosin kestänee vielä vuosia. Tässä moni ekonomisti toteaa vuoden 2009 olevan jo mennyttä, ja jos valtiot eivät pelasta pankkeja, niin 2010 myös. Perinteiset uhkailut siis - jos ette (poliitikot) tee kuten me (ekonomistit) sanomme, niin lama tulee. Ja sitten kun se lama joka tapauksessa tulee, niin syytökset ovat varmaan, että poliitikot olivat liian hitaita. Koskaanhan ei ole vika itsessä, eh?

Buiter on yksi harvoista, jolla on jotain järkevää sanottavaa. Tästä tietysti voi vetää myös sen johtopäätöksen, että allekirjoittanut on lipsahtanut jonnekin rinnakkaismaailmaan ja kadottanut kosketuksensa reaalimaailmaan. Ah, olisivatpa asiat oikeasti noin yksinkertaisia... uh, miksi en ottanut sitä sinistä pilleriä :-( Ei tarvitsisi lukea näitä juttuja - jenkkilässä kehitysvammaiset orjina. Ah, americaaa - land of the slave and home of the fools.

Jos nyt laittaisi vähän poimintoja jenkkilän autoalalta, kun siellä alkaa ilmeisesti loppua kiemurteluvara. GM uhkaa hakeutua vararikkoon, jos ei saa lisää rahaa. Eikä ihme, perjantain artikkelin mukaan GMn pitäisi vähentää 27,5 Mrd US$n lainojaan ainakin 9,2 Mrd US$ksi ensi viikolla. Uh-huh, melkoinen vaatimus - kuinkahan käy? Aika moni itse asiassa jo uumoilee jenkkilän kolmen koplan (GM, Chrysler, Ford) vararikkoa - mikä nyt ei tietysti paljoa vaadi. Sitä vastoin Obaman sädekehä saa kyllä (mahdollisesti lopullisen) aimo kolauksen - ja osoittaa hänen olleen suoraan sanottuna hölmö kun ei antanut niiden laueta Bush'in presidenttiyden aikana.

Autoalan ongelma ei ole pelkkien valmistajien, myös varaosien valmistajat ovat 18,5 Mrd US$a vailla. Toyota on leikkaamassa jenkkityöntekijöitään - jääkö lätäkön taakse siis muita kuin armeijan työhevosien tekijöitä? Sillä kukaan realisti tuskin enää kieltää, että resurssisodat ovat täällä ja tästä vain kiihtyvät.

Itä-Euroopan pommi on räpsähtämässä monen finanssi-instanssin silmille ja pahasti. Evans-Pitchard on kerännyt eilen hyvän nipun pelottavia lukuja ja faktoja: Itä-Euroopan pitäisi uusia 400 Mrd US$n verran lyhyen ajan lainoja (kok. määrä 1,7 bilj. US$a), Venäjä on hukannut kolmanneksen valuuttavarannoistaan ruplaa puolustaessaan, useimmat asuntolainat alueelta ovat €uroissa tai muissa "kovissa" valuutoissa jne. jne. Jokainenhan tietänee jo mitä vimosen 6kk aikana on tapahtunut Itä-Euroopan valuutoille - vinkki: pankkien kaatuminen on 100varmaa.

Ties kuinka moni Länsi-Euroopan pankki on ottamassa kuonoonsa oikein urakalla - ei siis ihme, että osa pankeista on jo lähtenyt vetäytymään yrittäen leikata tappioitaan edes jonkun verran. Toiset valtiot taas (mm. armas naapurimme Ruotsi Latviaa) ovat pönkittämässä yksittäisiä maita omien veronmaksajien rahoilla, että pankit saavat omansa pois. Mm-mm, yläkerrasta taidetaan taas urakalla pissiä alakertaan. Mitä tämä kaikki voi tehdä EMUlle ja EUlle on sitten jo korkeemman käres... Tämäkin kertoo jotain - Venäjällä miljardöörien määrä puolittui vuodessa.

Nämä verbaalisivallukset tulevat olemaan kyllä surkuhupaisaa seurattavaa: UKn Darling vaatii Saksaa ja Ranskaa seuraamaan pankkien pelastustalkoissa. Esim. UKn HBOS natisee pahan kerran, siis huomiota ohjattava muualle. Olisiko näistä siihen - G7 myöntää isoja ongelmia edessä mutta ME KÄÄNNÄMME TÄMÄN! Uskoo ken tahtoo... Espanjankin työttömyys ehkä 20% vuoden lopussa. Australiassa 28 Mrd US$n apupaketti.

Evans-Pitchard'in perjantainen teksti ennakoi myös Euroopan teollisuustuotannon pysyvää alamäkeä. Alalla kuin alalla palkat ja tuottavuudet ovat menossa uusiksi - sitä ennakoi tuotannon romahdus paljon nopeammin kuin muualla maailmassa. Minä epäilen vähän samoja - Suomessa esim. paperiala on ottamassa kuonoon ihan uudella tavalla globalisaation ja kuljetusten romahtaessa. Ei sitä tietenkään täällä kukaan paperialan ihminen halua myöntää, mutta alan kasvun vuodet ovat jäämässä historian lehdille. Metalliteollisuus pystyisi tekemään paljon JOS saataisiin suunnattua toimintaa kotimaan vakauttamiseen ja lopetettaisiin maailmankaupasta haaveilu. Vaan melkein arvaan mikä on suuntaus :-(

Lähteitä on monenlaisia: Pravda epäilee jenkkien menettävän miehiä jatkossa oopiumi-sadon turvaamisessa. Hassu uutinen, kerta kaikkiaan... Tuota tietysti kun miettii, niin ei ihme että Obama on siirrättämässä Afghanistaniin moninkertaiset määrät joukkoja (olisiko Cheney jättänyt muistion?). Tosin voihan se koulujen rakennus nyt sitten lopultakin käynnistyä ja maailma pelastua.

Jenkkilän pankkiala on ottanut hiljaisen käännöksen heikoille jäille - perjantaina 4 pankkia kiinni eli jo 13 tänä vuonna. Veikkaan, että marraskuulta alkaen finanssialalle heitetty apupaketti on pysäyttänyt monta tipahdusta, mutta nyt lumipallo on kääntynyt alamäen puolelle - vauhti kiihtyy. Seurauksena voip hyvinkin pian olla kymmenen pankin sulkeminen yhtenä perjantaina. Dominoteoria ja muuta viatonta. Tämä jos mikä on tietenkin testi koko systeemin kasassa pysymiseen - valitettavasti laastarit ja purukumit eivät tässä enää toimi. Jenkkilässä on turha odottaa asuntojen hintojen laskun pysähtymistä pitkään aikaan - siellä on yksinkertaisesti rakennettu liikaa. Tällä hetkellä joka yhdeksäs asunto on tyhjä.

Kenellä on suklaahimoja, niin tässä lisää mietittävää - Peak Suklaa? Ja maailmalla tuntuu olevan taas vaihteeksi pulaa myös toisenlaisesta vaihtokaupan kohteesta - ammuksista.

 

Vimonen lisäys: EKPn salainen tutkimus - EUn pankkien huonot sijoitukset 16,3 bilj. £. Tuo luku on vain http-koodissa sivun ylälaidassa. Tässä on alkuperäinen saksalainen teksti - kieli-ihmiset varmaan voivat kääntää oikein, mutta  18,1 bilj. €uroa on varmaan muuta kuin lottovoitto... Tuo Telegraphin teksti oli jo pari päivää sitten, mutta silloin meni tuo luku ohi - se ei ole missään kohtaa mainittuna tekstissä - miksiköhän?

 


15.02.2009 19:18 |