HALLITUKSET SEISOVAT TUKEMASSA PANKKEJA - KAIKKIALLA

Otsikko lainattu eilisen TAEn johdannosta (jos kieli taipuu, niin tuolla nämä asiat selitetään miljoona kertaa allekirjoittanutta paremmin) - kertoo tylysti missä nurkassa päättäjien lusikka istuu. Hallitusten ei pitäisi huolehtia pankeista vaan kansalaisistaan, sehän on hallitusten velvoite. Mutta, mutta - kun katsoo minne päin vaan maailmaa, niin hallitukset ja pankit ovat sulautumassa yhteen pelottavan tehokkaasti (B. Mussolinin määritelmän mukaan fasismi on hallituksen ja korporaatioiden yhteensulautuma). Kasvusta puhuminen on turhaa vuosiksi - kenties vuosikymmeniksi, nyt pitäisi puhua yhteiskunnan kasassa pysymisestä.

 

USAn DOW siirtyi jo 1990-luvulle. Japanin Nikkei puolestaan 1980-luvulle. Microsoft itkee erorahoja takaisin. 40 Mrd US$n laina jenkkilän autojäteille. Niin, ja AIG on ollut hiljaa taas jo jonkun aikaa - eiköhän ole aika taas tulla vaatimaan lisää rahaa - 60 Mrd US$a sopiva? Mihin nuo aikaisemmat 150 Mrd US$a ovat haihtuneet - Kiinaan? Jenkkilän eläkerahastot ovat kohta kuin Pohjois-Norjassa ulkona kuivattavat kalat, mehut poissa siis.

Mietin näitä meidän omiamme - piti eilen katsoa viime toukokuun TV5-dokkari uudestaan. Niin sielläkin mm. Sasi sanoi jotta 10v päästä osakkeet ovat VARMASTI korkeammalla, osakkeissa on tuottopotentiaalia parhaiten yms. Toiset sijoitussankarit että vähän alkuvuodessa 2008 tuli tappiota (6 Mrd €), mutta aiomme palauttaa tulokset loppuvuonna positiiviselle puolelle. Ja muita usko, toivo, luota -kehuja järjestelmälle. Mitähän herrat nyt sanoisivat? Kannattaisiko miettiä mitä tässä 10v aikana voip tapahtua?

Citigroup'ia pitää näköjään taas vaihteeksi vähän jelppiä - liittovaltio veronmaksaja ottamassa 40% osakkeista kontolleen. Huvittavinta (surullisinta?) tietysti on, että sekä Citigroup ja BoAn osakkeet ovat rumpsahtaneet lokakuulta kevyet 90% jo. Citiä on itse asiassa pumpattu jo 50 Mrd US$lla, mutta samaan aikaan firman osakkeiden arvo on laskenut 10 Mrd US$in. Tässä lisää saman pohdintaa. Hienoa, miten veronmaksajilta taas kysytään mielipidettä, mutta näinhän se menee maailman parhaassa kleptokratiassa demokratiassa.

Kiinan on tainnut joutua toteamaan, että jenkkilää on parempi vielä pönkittää. Kysymys tietenkin on että kuinka kauan? Euroalueella nyt sentään myönnetään, että ei ole kaikki ihan kohdallaan - tosin ongelma on tietenkin aina omien rajojen ulkopuolella - idässä siis. Puheissa johtoporsaat kyllä ovat kovasti sääntöjä kiristämässä (tässä, tässä ja tässä), mutta heti seuraavaksi ollaan laittamassa veronmaksajien rahaa uuniin: IMF'lle rahoitusta saatava lisää. IMF'llä on käsittääkseni kohtuulliset kultavarastot eli sitä kauttakin päästäisiin eteenpäin. Massiivinen kullanmyynti tietysti painaisi keltaista alas eli sinne sijoittajat olkoon varuillaan (tässä ja tässä pari mielipidettä). Merkel toteaa, että "on tärkeää osoittaa ihmisille ja sijoittajille, että hallitukset ovat oppineet tilanteesta" - oh, niinkö?

Niin, ja jos jollekin on jäänyt epäselväksi, niin pankkiromahdus on jo tapahtunut. Vaan kuin elokuvien epäkuolleet eivät mokomat tajua tilaansa - vai olisiko noin, että ME (valtaväestö median avustamana) emme tajua heidän tilaansa? Tämä oli jo joku päivä sitten, mutta laitan uusiksi (hyviä käppyröitä) nyt. Kuinka syvälle kaninkolo siis menee - kuka itse asiassa enää edes haluaa tietää? Hmm, onkohan tuossakin tarkoitus johdatella siihen, että ei kannata miettiä vaan hyväksyä tapahtuva/tapahtunut jotta yhteiskunta pysyy jonkunlaisessa ojennuksessa.

UKn Brown on taas vaihteeksi vailla koko maailmaa kumartamaan, on kyllä äijällä uskomattomat luulot itsestään. Virallisesti tietysti nämä johtoporsaat ovat kovasti yhteishenkeä hehkuen sopimassa uudesta uljaasta maailmasta. Taitaa tosin olla uskottavuus jo poissa tältä sankarilta - tai no, eipä minun mielipidettäni kysytä. Saattaa tietysti olla tänä kesänä UKssa ihan riittävästi herralle mietittävää, kesälle odotetaan jo lähes pysyvää mellakointia työttömyyden takia. Ihmiset ovat raivoissaan pankkien auttamisesta, joten hallitus vakoilemaan ihmisiä 1984 oppien mukaan (tässä). Veikkaan, että siellä viljellään tuttua terrawristi-koodia rutkasti - se kun antaa luvan, no mihin vain.

Onko seuraava vaihe UKssakin yksityiset poliisit? Tosin ei noilla virallisillakaan tunnu aina olevan homma hanskassa, tässä jenkki-poliisit myöntävät piilottaneensa marihuanaa 92v mummon kotiin tapettuaan hänet "vahingossa". Ovat kaverit mitä ilmeisimmin katsoneet liikaa TVtä - Miami Vice'a ja muita siis.

Jeps, sano terppa uudelle pomolle - sama kuin wanha kehno. Jossain oli, että mitä enemmän asiat muuttuvat sitä enemmän ne pysyvät samana. USA virallisesti siis kovasti kouluttaa Pakistanissa kommandoja "taistelemaan" Al-Qaida'a vastaan. Gosh, whatever eli kuinka vain... Vähän sama kuin että USAn pankit ovat hyvissä varoissa ja don't panic - kai on pyyhe mukana? (Linnunradan käsikirja liftareille on HYVÄ kirja).

Jenkkilän (ja meidän muidenkin) kannattaisi katsoa mallia Japanista. Maa itse asiassa kärsi KAKSI kadotettua vuosikymmentä, ensin pörssit, asuntojen hinnat, palkat jne. Sitten kulutuksen kurahdus-vuosikymmen - kuten joskus on tullut sanottua, niin maa on pysynyt pystyssä vain viennin vetäessä - nyt... American Express aikoo maksaa 300 US$a luottokortin sulkevalle - epätoivo on päivän nimi, eh?

Niin hullulta kuin se kuulostaakin, inflaatio olisi ollut 100-kertaa parempi vaihtoehto deflaatiolle. Inflaatiossa yhteiskunta kuitenkin keskittyy toimimaan yksinkertaisesti siksi, että raha menettää arvoaan, joten sitä ei kannata makuuttaa pankissa, patjan alla jne. Nyt, deflaation käydessä päivänselväksi jokaiselle, rahan liikkuvuus on menossa kohti absoluuttista nollapistettä. Miksi kuluttaa tai ostaa mitään kun ensi viikolla tai ensi kuussa (ensi vuodesta puhumattakaan) kaikki on halvempaa.

Tällä hetkellä EUn ja Suomen kohdalla inflaatioluvuista vielä puhutaan ja niillä pelotellaan, mutta ensi vuonna olemme jo ihan muissa maailmoissa. Tosin mahdollinen todennäköinen EUn/€uron kurahdus tulee tekemään kummia ja tilanne saattaa muistuttaa inflaatiota, kun €uron arvo laskee nopeammin kun muiden isojen valuuttojen (Japanin yen, Kiinan yuan ja US$). Menee erittäin mielenkiintoiseksi - ja varsinkin poliitikkojen seuraaminen, mitä kukin on tarjoilemassa pelastuksena tai tienä - tähän asti on pelkkää kuluttamista esitelty vaihtoehtona. Pahoin pelkään, että menee toivottoman pitkään ennen kuin asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Katainenkin wiisaana aamu-TV'ssäkin taas, itku pääsee kun seuraa miehen puhumisia (pyrin välttämään hänen kuunteluaan mahdollisimman paljon, joskus vain apinafiltteri pettää).

Tässä esimakua tulevasta - Ranskan Guadaloupe'ssa mellakoijat hyökkäävät valkoisten kimppuun, brittilomailijat joutuvat pakenemaan. Tanskan 11. suurin pankki nakkasi pyyhkeen kehään. Kalifornia on pistämässä huumesodan uusiksi, marihuanasta verotettava tuote? Mahdolliset 1,3 Mrd US$n tulot saattavat houkutella päättäjiä kun rahasta alkaa olla pula. Marihuanan kohdalla saattaakin käydä kuin alkoholin kanssa 1930-luvulla, vapautuminen markkinoille. Ketä kiinnostaa, niin Woody Harrelson'in puhuma Marihuana-dokumentti on varsin mielenkiintoinen, muistaakseni tuli Suomenkin TVstä joku vuosi sitten.

Olettaakohan Amnesty oikeasti, että USA lopettaisi Israelille aseiden toimitukset? Kovaa melua tietenkin pitävät, mutta minä luulen että tähän(kään) ei tulevina vuosina puututa mitenkään. Tulevaisuuden business on asebusiness, viitakon lait ja muut siis.

Jaa, voihan asian näinkin esittää: huonoista asioista puhujat voip sumputtaa yhteiskuntajärjestelmää järkyttäviksi hörhöiksi ja jotka yrittävät taloudellisesti hyötyä romahduksesta. Linkitetyssä jutussa on hyviä pointteja sinänsä jos jaksaa lukea - ihmiset eivät usko, että oikeasti isoa romahdusta voisi tapahtua ja muita tylyjä totuuksia. Entäs Madoff, Stanford (ja muut joita on jonoksi asti - ja joiden HUIJAUKSISTA TIEDETTIIN JO VUOSIA SITTEN)? Tässä lisää, tuomion profeettoja ei kannata kuunnella ja UKssa on inflaatioriski käsin kosketeltava. Minäkin haluan samoja nappeja kun nuo kaverit popsivat!!! Mitä ilmeisimmin kumpikaan kirjoittaja ei suostu ajattelemaan mitä oikeasti on tapahtumassa ja minne olemme menossa.

 

Tässä lopuksi pohdiskelua pankkien kansallistamisesta miehen sanoin joka sellaista on tehnyt. Lyhyesti siis: EI ONNISTU. Jenkkipankit BoA, Citigroup, Wells Fargo jne. ovat yksinkertaisesti liian isoja kansallistettaviksi.

 


23.02.2009 18:13 |