VUOSITUHANNEN FINANSSIHUIJAUS MENOSSA - ONNISTUUKO SE?

Tuossa pari päivää sitten kerroin meneillään olevan finanssipuolen tragediasta ja näyttelijöistä. Päänäyttelijöinä USAn valtiovarainministeri Hank Paulson ja liittovaltion keskuspankin (FED) johtaja Ben Bernanke ovat kovasti vaatimassa uskomattomia valtuuksia itselleen. Seuraavassa käyn vähän näytelmän taustoja, nykyistä show'ta ja mahdollisia loppuhuipennuksia.

 

TAUSTAA

Asuntolainoitus muuttui vuoden 2000 tienoilla mielenkiintoiseen suuntaan. Tähän asti USAssa pankit olivat pitäneet myöntämänsä asuntolainat omassa kirjanpidossa, kunnes laina oli maksettu takaisin. Nyt lainoja alettiin myöntämään mitä uskomattomimmilla perusteilla: lainat tulottomille, laittomille maahanmuuttajille, ei takuita, 125% laina talon hinnasta, 3 vuotta ei lyhennyksiä jne. jne. Koko idea oli paketoida lainat, lyödä "hyvä sijoituskohde"-leima kylkeen eli AAA (arviointitoimistot kytköksissä pankkeihin?) ja sitten myymään markkinoille kautta maailman.

Tilanne pysyi kasassa niin kauan kun löytyi uusia ostajia (hintojen nousu oli "perusteltua") ja vanhat pystyivät vaihtamaan uuteen/muokkaamaan lainaehtoja (asunto arvioitiin uuteen korkeampaan hintaan ja taas lisää lainaa sai taloa vastaan). Nyt kun ei enää edes purilaisen paistajia ole ostamassa asuntoja, on hinnoilla vain yksi suunta - alas ja syvälle. Eihän pankeilla olisi ongelmia jos olisivat myyneet KAIKKI em. lainat, koska silloinhan tappiot olisivat sijoittajilla (meidän eläkerahastot jne.), mutta taisivat ruveta ahneiksi ja alkoivat uskomaan ikuisen nousun jatkumiseen. Nyt kun tilanne on kääntynyt, niin itketään pelastajia huonoille sijoituksille. Hohhoijaa sano...

Muutama viikkko sitten Fannie Mae ja Freddie Mac'in kaatuminen USAn liittovaltion hoiviin oli selvästi ulkomaisten sijoittajien varojen takaamiseksi. USAn ulkomaan velastahan suurimpia haltijoita ovat Japani, Etelä-Korea ja Kiina. Tämä "hallittu kaatuminen" käsittääkseni tehtiin vain varmistamaan, että em. maat (ja muut) jatkavat USAn velan takausta. Tavallista kansalaista USAn ulkopuolella tietenkin tämmöinen toiminta arveluttaa - velallahan mm. USA käy terrorismin vastaista sotaansa (pommitetaan lammasfarmareita Afganistanissa jne). Tosin Venäjä varmaan alkaa pikkuhiljaa kiristämään lainaustaan Georgian tapahtumien johdosta.

Niin, miksi antaa velkanistille (USA) lisää velkaa tässä vaiheessa? USAn finanssiala rimpuilee tosissaan yrittäen saada talouden takaisin käyntiin (reflataatio), mutta ehkä tosiaan ulkopuoliset näkevät deflaation olevan todennäköisempi. Jos deflaatio tapahtuu, niin silloin noilla Aasian mailla olisi ostaa vahvalla dollarilla esim. öljyä, kun taas jenkkilässä ei enää niitä dollareita oikein olisi - ja lama on tappanut USAn öljynkulutuksen murto-osaan. Tämä kaikki tietysti sillä edellytyksellä, että USA ei julistaudu vararikkoon, jolloin dollari menettää arvonsa silmänräpäyksessä. Lisäksi pitäisi velanantajien pysyä pystyssä itsekin, mikä alkaa näyttää yhä epätodennäköisemmältä (Hong Kong'issa oli juuri bank-run). Kaikkinensa melkoista tasapainoilua suuntaan ja toiseen.

 

AJANKOHTAISTA

Goldman Sachs ja Morgan Stanley halusivat muutama päivä sitten (21.9.2008) muuttaa itsensä tavallisiksi pankeiksi ja onnistuivatkin siinä. Miksi sijoituspankkien pitäisi tehdä tällainen siirto? Olisiko noin, että nyt ne voivat ostaa tavallisia pankkeja ja käyttää näiden pankkien varantoja pitämään itseään pystyssä pitempään. Lyhyesti sanoen syödä pieniä pankkeja, jolloin koko USAn pankkiala alkaisi kummasti kutistumaan pienemmäksi (tällä hetkellähän siellä on jotain 8000-9000 pankkia).

Pienet pankit ovat kärsineet valtavasti Fannie+Freddie'n sortumisesta (niitä kun markkinoitiin niille ja eläkerahastoille varmoina kohteina, hmm, mitenkähän suomalaiset vastaavat sijoitukset?) ja niistä varmasti moni joutuu antautumaan isojen pankkien piirityksessä. Noin monen pankin syöminen tietenkin veisi vuosia, mutta tulevan laman kesto antaa niille varmaan riittävästi aikaa tämän urakan hoitamisessa. Yksityisasiakkaan kannalta keskittyminen tietysti on aina varsin huono tilanne, mutta toisaalta USAssa ei yksityisasiakkaita varmaan paljon tarvitsekaan tulevaisuudessa palvella - vain puristaa rahat pois.

Hank Paulsonin (mies myi 500 milj. US$ osakkeensa Goldman Sachs'issa siirtyessään nykyiselle paikalleen, veikkauksia mihin mies menee töihin kun nykyinen pesti loppuu?) hakemus saada itselleen diktaattorin oikeudet talouden suhteen on vähintään huolestuttava veto. Itseäni kaikkein eniten hermostuttaa tuo vaatimus "ei vastuuta, ei valvontaa". Kuten aikaisemmin mainitsin niin valtiovarainministeri (tällä hetkellä siis Paulson) saisi 700 Mrd US$ "luottokortin", jolla ostaa vaikeuksissa olevien sijoituspankkien asuntoluottoja itse määrämällään hinnalla. Tästä tietenkin voisi kuvitella, että ostetaan esim. virallisella mark-to-model-hinnasta 90%:lla KAIKKI huonot luotot valtiolle, lajitellaan ja myydään sitten parhaat päältä takaisin Goldman Sachs'ille ja muille esim. 20% hinnalla. Loput jäävät sitten valtiolle, joka on viimeistään siinä vaiheessa vararikossa. Tätä ajattelua tukee Paulson'in toteamus, että ei USAn valtion tarvitse saada sijoitukset ostavista firmoista mitään osuuksia.

Mielenkiintoinen löytö oli tämä, jossa tunnustettiin että Paulson'in vaatima lakipaketti on valmisteltu jo kuukausia sitten. Tästä nousee tietenkin mieleen kysymys, että miksi Lehman Brothers'in annettiin kaatua vain viikkoa ennen lakipaketin esittelyä? Olisiko ollut jotain vanhoja kaunoja Paulson'illa Lehman'in suuntaan... Toinen tärkeämpi on tietenkin, että miksi tätä esitystä sitten survotaan läpi tällaisella kiireellä? Eihän siihen vain tarvitse/kannata tutustua tarkemmin?

 

TULEVAISUUS

Voidaan kysyä onko USAlla tulevaisuutta, kun se ei pysty pitämään enää talouttaa kasassa (kai se on jonkinlainen määritelmä valtiolle, etta pitää sisällään toimivan talouden?). Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että sijoituspankeille ei riitä tähän astiset voitot (johtajille on annettu Mrd US$'ien palkkiot viime vuosina) vaan yritetään kerran vielä nyhtää USAn veronmaksajista viimeiset rahat ulos. Tylysti katsottuna USAssa on mahdollisuus palata maaorjuuteen ja syöksy 3. maailman tasolle, jos nykymeno jatkuu.

Euroopan talouden romahdus on jäänyt valikoivan raportoinnin takia hyvin piiloon, mutta kun se iskee tänne, niin luulen monella silmien pyörähtävän. Useimpien USAn finanssilaitosten omaisuuden ja sijoitusten suhde on jossain 20 tuntumassa, mutta Euroopassa paljon korkeammalla - esim. Deutsche Bank'illa 50 ja kokonaissijoitukset 2 bilj. €. Siinä puhutaan jo kärjellään seisovasta pyramidista! Kysymys tietenkin on, että mitä tehdä kun nuo alkavat horjumaan? Kyseessä on usein isommat summat kuin yksittäisten EU-valtioiden budjetit!

Samoin mediassa toitotettu "nousevat taloudet pelastavat" (Kiina, Intia, Vietnam jne.) taitaa olla aika puppua. Ainakin nyt näyttäisi siltä, että sielläkin on systeemiongelmat nousemassa pahasti pintaan (Kiina). Kaikkinensa voimme odottaa pankkien kaatuiluin kiihtyvän tästä eteenpäin, pelkästään USAssa on kaatunut 12 pankkia tänä vuonna. Olen nähnyt arvioita, että pörssilaskut, vararikot ja ennen kaikkea asuntojen arvon aleneminen jenkkilässä on jo syönyt 10-20 bilj. US$. Samalla kun keskuspankkien injektiot ovat jossain vajaan bilj. US$ tasolla. Noiden lukujen edessä ei voi paljon puhua inflaatiosta. Joka tapauksessa esitetty 700 Mrd US$ apupaketti ei riitä mihinkään, jos on tarkoitus päästä ylemmälle tasolle kuin mistä romahdus alkoi. Ja sinnehän pitäisi päästä, jotta nykyinen talousmalli jatkuvasta kasvusta pystyisi jatkumaan (katsokaa Arithmetic, Population and Energy esitys videopalstalta, paras 20 min jos ymmärtää englantia auttavasti).

Maailmantalouden tulevaisuuden kannalta on mielenkiintoista huomata, että useat maat (paitsi länsimaat) ovat ostaneet kovasti kultaa ja hopeaa viime vuosina. Hassua, eikös noiden pitänyt olla muinaismuistoja nykytaloudessa? Näiden hintaa tukee tietenkin se, että niiden tuotto on varsin energiaa syövää - ja parhaat löydökset maan pinnalta alkavat olla käytetty. Jatkossa niiden tuotanto kallistuu väistämättä - ja sierainparien määrä maailmassa takaa, sen että niitä on varsin rajoitetusti jokaista kohti. Se että kultaa tai hopeaa ei voi syödä nälkäänsä pitää täysin paikkansa, mutta jos maailma ei sorru täysin vaihdantatalouteen, niin kaupankäynti tarvitsee arvonsa pitävän valuutan - ja historia puhuu arvometallien puolesta. Eri asia tietysti on, että koska niihin mennään, mutta maailmantalouden nykyisten fiat-valuuttojen tila ei kauheasti vakuuta tuhannen vuoden fiat-valtakunnasta.

Äärimmäinen vaihtoehto: Tällä hetkellähän USAn (s)elected johtaja on saanut läpi lain (9/11 tapahtumien myötä), joka mahdollistaa sotatilan julistamisen mm. finanssiongelmien takia. Seurauksena olisi luultavasti menossa olevien presidentin vaalien siirtäminen tulevaisuuteen ja tila, jota voisi rehellisesti kutsua sotilasdiktatuuriksi. Siinä vaiheessa tietenkin useimmille muille valtioille Bush'in sanoma 9/11 jälkeen "you are with us - or against us" saa ihan uuden merkityksen.

Joka tapauksessa USAn armeija on varautumassa Orwell'in henkeen ikuiseen resurssisotaan" seuraavien 30-40v ajaksi (miksi se loppuisi silloin?). Vastapainoksi Venäjä on selvästi asettumassa Iranin puolelle siirtäessään painopistettä etelään (Syyria). Energiarintamalla tulemme näillä näkymin todistamaan mitä uskomattomimpia kovisteluja, resurssipuute alkaa olla monella rintamalla selvä (J. Ollila kertoi Suomen TV'ssä 24.9.2008, että öljyn tuotantohuippu on ohitettu. Hyvin muistan, miten äijä joku vuosi sitten Shell'in johdossa sanoi, ettei "peak oil"'ia ole olemassakaan.). Se voi Australia alkaa houkuttelemaan monia (vähän ihmisiä, mutta laajat hiili- ja uraanivarastot). Mitä ilmeisimmin päättäjät ovat alkaneet toteamaan, ettei niille napa-alueilla kannata lähteä öljyä/kaasua etsimään (helpompi taistella päiväntasaajan tuntumassa).

 


24.09.2008 00:00 |