Let's NOT stay the course

Seuraava kuva tuli vastaan WtCn kautta ja on alunperin Financial Armageddon'in sivuilta. Ajatus on, että olemme siirtymässä pois finanssikriisistä ja homma alkaa laskemaan reisille vähän joka puolella yhteiskuntaa. Ajan kanssa ongelma nykymenolla leviää geopoliittiseksi riehumiseksi.

 

Crises

 

Ongelma kuvassa on, että tapahtumat menisivät nätisti jonossa. Toinen on kuvien suunta ylöspäin - ikään kuin laskeutuisimme takaisin normaaliin elämän ongelmat ohitettuamme vähän kuin omalla painollaan. Ilargi mainitsi näistä Automatic Earth -sivuilla. Hetken pähkäiltyäni teinkin tuherruksen (sikäli kun taloutta/yhteiskuntaa voi yhdellä viivalla esittää), joka mielestäni antaa vähän toisenlaisen kuvan.

 

Reinforcing

Lyhykäisyydessään - länsimainen systeemi on heilunut "siedettävien" rajojen välillä. Vasemmalta (a) yrittää esittää 1970-luvun öljykriisiä. 1980- ja 1990-luku näyttivät hyviltä (tavarat halpenivat mm. kaiken mahdollisen tuotannon siirtämisellä halpismaihin). IT-romahdus (b) laastaroitiin hetkeksi piiloon - mutta vain derivatiivien yms. paprujen edestakaisin siirtelyillä ja asuntobuumin käynnistyksellä. Muutaman vuoden hyvänolon tunteen jälkeen tilanne lähti selvään alamäkeen 2007 (lämpimät housuissa jäähtyivät?). Seuraavassa joitakin jo näkyvissä olevia sekä muita luurankoja, joista ei pahemmin puhuta.

  1. Finanssikriisi - pankkien ja rahan jähmettyminen
  2. Työttömyys - kasvaa nopeasti
  3. Reaalitalous - kauppa, asuntoala, matkailu jne. hyytyvät
  4. Poliittinen kriisi - ääriainekset, nykypoliitikkojen kädettömyys
  5. Sosiaalinen kriisi - perheiden, yhteiskuntaluokkien jännitykset
  6. Ympäristön kriisi - ei paha Suomessa, mutta muualla
  7. Vesiongelmat - ei Suomessa, mutta muualla
  8. Lannoitekriisi - marginaalinen viljelyalue ei tuota ilman
  9. Resurssikriisi - Peak Oil, uraani, muut raaka-aineet
  10. Ruokakriisi - viljelyn ja merien tuottavuus laskevat
  11. Geopoliittinen kriisi - "syyllisten" osoittelu ja rankaisu
  12. Väestöpommi - elefantti, jota ei haluta katsoa silmiin
  13. jokereita - mahdollinen ilmaston muutos, taudit jne.

Tällä hetkellähän finanssialaa vain laastaroidaan jotenkuten kuntoon tukipaketeilla ja muka-säädöksillä. Kun systeemisiä ongelmia ei paikata, niin seuraavat (2-5) toisiaan vahvistavat kiviriipat alkavat painamaan. Politiikassa ongelmien myöntämättömyys vain pahentaa tilannetta. Noihin kun sekoitetaan tavan kansalle valkeneva totuus, että kehitys ei ehkä kehitykään lupausten mukaisesti, niin muut kitkat (6-10) auttamatta johtavat geopoliittisiin ristiriitoihin. Jälkimmäisen nipun taustalla on myös väestön kasvu. Kaikki tämä eteenpäin mentäessä painaa meitä aina vain syvemmälle ja päivä päivältä on tuskaisempaa kääntää kurssia (c). 

Toistan - tällä hetkellä laitetaan johtoporsaiden toimesta vain pakkelia pintaan tai kuten jenkeissä sanotaan - huulipunaa possulle (engl. lipstick on a pig). Jatkoista tulee vähintään mielenkiintoista ja jossain välissä käppyrän jyrkkyys alaspäin voip olla liikaa... 

 

Jan Hurri kirjoittaa erinomaisen yhteenvedon Lehman Bros'in taustoista. Jos kuka harrastaa dokumenttejä, niin tässä on BBCn dokurama vuodentakaiseen liittyen. Tuon lataus omalle koneelle tosin edellyttää uTorrent'in tai vastaavan käyttöä. Valitettavasti vuodessa ei voi sanoa, että ongelman purkamiseksi olisi tehty yhtään mitään, mm. Stiglitz toteaa systeemisen kriisin mahdollisuuden vain kasvaneen.

Vuosipäivän "kunniaksi" perjantaina jenkkilässä keikkasi "vain" kolme pankkia, joista Corus onkin jo iso kala. Corus oli Chicagon alueella iso peluri, kun asuntoalan kuplaa pumpattiin ilman huolta huomisesta. Asiaa sivuten Clusterstock on listannut 10 kuplaa, jotka lähestyvät tapahtumahorisonttia - kovin on tutun näköistä, eh?

Reaalimaailma lätäkön takana liukuu kovaa vauhtia viemäriin, sillä esim. Philadelphia'ssa kirjastot suljetaan lokakuun alusta "toistaiseksi". Samoin Phoenix vain 7 kk historian suurimpien budjettileikkausten jälkeen toteaa, että ei tämä vielä loppunut - leikkaukset siis. Tämäkin kertoo jotain, kasinoiden tuotot laskussa. Alla olevaan kuvaan €uroetana on tiivistänyt suomiteollisuuden tilan, kaverin muu teksti on vähän valoisampi - mutta vain vähän.

 

Euroetana

 

Kotimaisia käppyröitä katsoen Hesari kertoo, jotta Suomi-neito sukeltaa "paremmin" kuin muut EU-maat keskimäärin - ja heti seuraavaksi "taantuma voi olla ohitettu". Tuon toteamiseen riitti neljän haastatellun ekonomistin mielipide kymmenestä. OECD tukee tätä ohi on -näkemystä, mutta toisaalta IMF ei toteaisi meidän vielä päässeen metsästä ulos. IMFn entinen pääekonomisti piirtelee myös pirunmerkkejä, ketähän tässä pitäisi uskoa? Hmm, ehkä Mr Kim olisi sopiva, ainakin tuntiliksan mukaan pitäisi olla - 3000 US$. Juttu on pitkä, mutta pitäisi pistää pohtimisesta kiinnostuneet pohtimaan - ja kylkiäisenä vielä erinomainen klippi elokuvasta V.

Nämä sisäpiirijutut alkavat pikkuhiljaa pelottamaan raaka-Arskaakin: myynnit vs. ostot 95x, jopa CNN'kin on jo asian huomannut. Uh, jos kun tuo laukeaa, niin en välittäisi olla pussia pitelemässä - tällä menolla se muistuttaa oksennuspussia vuodentakaisesta Wapusta :-(

Harvard ja Yale, USAn huippuyliopistot, joiden taloudenhoitoa ovat monet ihailleet, raportoivat massiivisia tappioita viime vuodelta. Harvard -27,3 %a ja Yale -30 %a. Mielenkiintoiseksi asian tekee, että noilla raportointivuosi päättyi kesäkuun lopussa eli tod.näk. olivat nousseet jo jonkun verran pohjamudista. Tilanteen seuraamisen mielenkiintoiseksi tekee kysymys, että ovatko kaverit oppineet vuodessa mitään. Veikkauksia? Yale'stä lisää - murhattu opiskelija löytyi tutkimuslabrassa seinän sisältä. Pistää miettimään millaisia seiniä tuolla on...

Obama yrittää olla kovana - kiinalaisille renkaille 35% tullit. Saa nähdä mihin tämäkin johtaa... Ainakaan äkkireaktio ei ole pään silittelyä Lohikäärmeen suunnalta - tekstissä on pikku mainintana Kiinan työttömyysarviosta, 20 milj. lienee alakanttiin (jossain näin arvioita lähempänä 100 miljoonaa). Samaan aikaan Sveitsi on ohittanut jenkkilän maailman kilpailukykyisimpänä maana, jutussa mainitaan myös Suomi, joka oli "paras" 2005. Vaan palataksemme jenkkilään, niin miljoonia tipahtaa köyhyyteen samalla kun 10v elintasosaavutukset ovat poispyyhkäistyjä. Tuolla terveydenhuoltouudistuksella on "mielenkiintoisia" puolia - kuten sakko, jos et ole hommannut vakuutusta.

Obama-team ei jaksa lakata hämmästyttämästä - budjetin alijäämä 1380 Mrd US$a, mutta homma on kuulemma hanskassa. Ja miksikäs ei olisi - banksterit ovat ainakin valmiit pelaamaan taas - tavan kansan rahalla. Itse asiassa taitaa olla vähän kiire päästä pelaamaan, koska jos debit-korttien uudistetut säädökset menevät läpi, niin siinä oikaisee koipensa ehkä 1000 pankkia sekä 2000 muuta luotottajaa.

Dumdidum... Venezuela aikeissa siirtyä Venäjän avustuksella ydinvoimaan. Kohta kommentteja varmaan alkaakin sinkoilemaan pohjoiselta lähinaapurilta...

UKn tulevaisuuteen ei taida kovin moni enää uskoa: heikko £ ei riitä auttamaan ja näillä näkymin julkisen velan kasvu 180 %in BKTsta seuraavan kymmenen vuoden aikana ovat tylyjä asioita reaalimaailmassa. Hollannissa puolestaan valtion budjettia ollaan leikkaamassa jopa 20 %a. Australiassa lääkäreitäkin ajetaan kuin koiria: jopa 80 tuntia yhtäjaksoisesti töissä ja johdon ohjeistus "otahan kaffea". Säästämistä voi siis tehdä monella tavalla. Toisaalla hiiriä leijutetaan magneettikentässä.

EUsta sitten pulpauttaa ulos muutaman talouden pelastavan instituutin lisää. Mitenköhän mahtaa olla - selvä tehtävä noilla tietysti on eli systeemisen riskin estäminen hinnalla millä hyvänsä. Kunhan ei kävisi perinteisesti eli tie helvettiin on päällystetty hyvillä tarkoituksilla (engl. road to hell is paved with good intentions). Joka tapauksessa aikataulu (aktivoituminen 2011) taitaa huolehtia siitä, että pytinkien oikea rooli on juhlien jälkien siivoaminen. On se kumma miten ongelmiin lähdetään puuttumaan vasta kun kukku nousee silmien tasalle - toisaalta kai tuo on jonkunlainen ihmisyyden määritelmäkin.

Itärajan takaa Putin totesi, että hän saattaisi jatkaa Venäjän presidenttinä Medvedev'in kauden jälkeen. Tekstissä on hauska toteamus - hän kertoi kansalle ketä äänestää, ja hyvinhän nuo tottelivat. Miten se olikaan - valta korruptoi ja absoluuttinen valta korruptoi absoluuttisen varmasti, Yksi sormus...

Heh, Kiinan kirjanpito pitää hyvin kutinsa - maan talouskasvu saavuttamassa 8 %n vuosikasvun. Ja mehän kaikki luotamme noihin numeroihin...? Tässä vielä tuo aikaisemmin mainittu Kiinan hopean (ja kullan) sijoitussuositus kansalaisilleen videon kera. Merkki jostain, mutta lähtevätkö hinnat ylös - vai alas?

Mitenkäs se olikaan se tavaran liikkuvuus valtamerillä? Ainakin Singaporen kupeessa näyttäisi paatteja kelluvan paljon ja varsin toimettomana. BDI kertoo myös asiaan liittyen tylyä tarinaa.

 

Laivoja

Muistaakos kukaan viime keväistä Karibianmeren investointipankkiiria Stanford'ia? Huumekauppaa, rahan pesua, CIA-kytköksiä jne. Soh, entinen DEAn pomo on tutkittavana, kun käski Stanford'ia koskevien papereiden silppuroinnin. Stanford'ista voi hakea lisäjuttuja sivustoilta tuosta vasemman laidan hakukoneella. Asiaan mutkan kautta liittyen on mukava tietää, että loistoasunnoille on käyttöä vaikka asukkaat olisikin häädetty: LAn Malibu'ssa ollut 12 milj. US$n kämpässä yksi Wells Fargo'n johtoporsaista piti kemujaan oikein tunteella. Työsuhde-etuja kai?

Onko tässä internet'in tulevaisuus - kirjekyyhky kuskasi 4 Gb'n muistitikun 100 km'n päähän parissa tunnissa. Samaan aikaan Etelä-Afrikan ADSL-kytky sai peräti 4% perille. Kanada'ssakin osataan seurata internet-käyttäytymistä, huijarin sähkikset helppo jäljittää Gmail'in kautta. Mikä tietysti ko. puljun palveluja käyttävien pitäisi tiedostaa. Tässä toinen "aavistuksen" provosoiva juttu, UKssa osa kouluun tulevista lapsista ei ole edes sisäsiistejä. Kehitys kehittyy ja muuta hienoa siis...

Vuosipäivistä oli jo ylempänäkin puhetta - toinen eli 9/11 oli ja meni ilman ihmeellisyyksiä: Obama jatkaa Bush'in aikoinaan julistamaa hätätilaa ja joku kymmenen kysymystä tapahtumista odottaa vastauksiaan. Itseäni on naurattanut aina tuo FBIn sivulta katsottu 10 Most Wanted -lista, siellä Osaman kohdalla ei puhuta mitään 9/11 tapahtumista. Tässä em. asiaan liittyen vähän laajempi juttu vimosten n. sadan vuoden kehityksestä jenkkilässä - artikkeli on suomennettuna täällä (molemmat linkit: kiitos TL). Jokainen tehköön noista omat mielipiteensä, mutta äkkinäiselle tulee olo että ihan kaikki ei ole kohdillaan virallisessa tarinassa.

 

Tämä on paras juttu pitkään aikaan - puppulausegeneraattori. Hop-hop, nyt kaikki asiantuntijalausuntoja julkaisemaan :-D

 


13.09.2009 19:01 |