SAILAS: SYSTEEMI EDELLYTTÄÄ KASVUA

Tuo oli omalla tavallaan huvittava tokaisu miehen haastattelusta männä viikolla (kiitos useammallekin linkin antajalle, tämä antaa uskoa jatkamiselle). Kommenttiosiossa miestä puolustettiin kun itse sanoin, että "nyt vasta herätään kasvun ongelmaan". Ikään kuin hän olisi jotenkin puhdas pulmunen tässä pelissä, ehei - mies on täysin mukana koneen osana, ollut alusta asti. Jos hän olisi ollut rehellisen kriittinen systeemille, niin hän olisi ottanut asian puheeksi vuosia sitten. Vaan ei... mikä tietysti saa ainakin minut ajattelemaan, että A) peli alkaa olla selvä (ei tällaista muuten puhuttaisi) ja B) mies yrittää antaa meille hyvän kuvan itsestään (suurimmalla osalla kansalaisista on äärimmäisen huono muisti, useimmilla varmaan kuukausi äärimmäinen maksimi). Kysymys kuuluu, onko sinulla jalat maassa lähestyvän tsunamin suhteen?

 

Jenkkilän liittovaltion talousvuosi alkoi "kivasti" lokakuussa, ennätyksellisellä 173 Mrd US$n alijäämällä/kk. Olisiko alkukiihdytys menossa? Pörssi sitävastoin jatkaa uskon varassa - ikuisesti? Moni on varmaan kuullut, että kyllä ne pankit on hyviä ja lainaaminen heidän tehtävänsä. Tässä yksi kuvatus US -pankkien rahavarantojen kasvusta - ei ihme, ettei oikein sitä lainaamista ole tapahtunut. Mikä tietysti pistää miettimään, että miksiköhän nuo rohmuavat rahaa? Se raha kun ei pankkien omilla tileillä tuota mitään... 

 

BankReserves

  • vihreä - lakisääteiset varannot pankeissa
  • sininen - ylimääräiset varannot pankeissa
  • Sitä vastoin jenkkilän asuntoala on heikoilla jäillä enää pintajännityksen varassa. FHA, liittovaltion asunto"toimisto", joka on ottanut asuntoja rahoitettavakseen urakalla Freddien ja Fannien piikin täytyttyä, on hyvin olemattomilla varoilla pystyssä 0,53% lainamääristään. Asuntoalan alamäki tuolla on vasta alussa (klik, klik, klik). Yksi selkein syy on se, että jenkkilässä asuntoja on yksinkertaisesti liikaa. Kunstler muistaakseni joskus sanoi, että jenkkilässä suburbien rakentaminen on selvin turha panostus koko maassa. Syitäkin on liuta: asunnot on pykätty parhaiden viljelymaiden päälle, kauas työpaikoista, huonolaatuista muovirakennusta riittää jne.

    Tässä ent. Merrill Lynch'in mies arvioi jenkkityöttömyyden marssivan 12-13%in. Millähän mittarilla mitattuna? Virallisilla numeroilla vai kadunmiesten fiilareilla - veikkaan, että jälkimmäisellä on enemmän painoarvoa, vaikka virallisesti olisi kuinka aurinkoista. Esim. näin - US kauppa-alijäämä ennätyssuureksi ja turvallisella newsspeak'illä se on hyvä asia, mm - haloo!

    Hehe, jenkkilän kongressilla on selvät marssiohjeet (entä Suomessa?): uusimman terveysuudistuspaketin kommentit 42 edustajalla saman lobbarifirman paprujen mukaan. Toteamus asian paljastuttua: "noloa, en tiedä mistä sain kommenttini" -tyylillä. Miten se olikaan - 1 $/£/€ ja 1 ääni? Ja isolla rahalla saa ISON äänen - talousongelmat ohi sanoo Buffett. Mm-mm, saanen olla eri mieltä - tässä on vain ostettu peliaikaa, kuten Kiinassa, lainaamalla tulevaisuudesta.

    Kiinasta tulikin mieleen, että Kalifornia kakkosvientituote Kiinaan on - TADAA - jätteet. Arvauksia paljonko "tipahtaa" vahingossa mereen matkalla? Niin, ja ei kannata yhtään huokailla, että on ne jenkit kamalia - Eurolandia Suomi mukaanlukien rahtaa loputtomasti suoranaista pa5kaa kehitysmaihin. Korjaus äskeiseen - pa5kalle olisi sentään käyttöä lannoitteena eli ympäristömyrkkyjä ja ongelmajätettä se tavara on kun menee Intiaan ja muualle.

    Onkohän tätä kyselyä julkaistu Suomessa - vain 11% haastatelluista 27 maassa pitää vapaita markkinoita toimivina. Niin, ja jos joku alkaa sanomaan, että emmehän me elä vapaiden markkinoiden aikaan, niin ehkä olisi syytä avata silmät. Väittäisin, että poliitikkojen ostaminen kuuluu täydellisesti vapaisiin markkinoihin, joka tarkoittaa että tod.näk. kaikkien tukien yms. taustalla on jonkunlaista "kauppaa". Sellaiset pikkujutut kuin suojatullit ja muut ovat tietysti nyt nousemassa estradille myös länsimaissa, tähän astihan niitä on käytetty suojelemaan meitä kolmansien maiden ruokatuotannolta. Vaan tässä vähän pohdiskeltavaa - mikä isoista maista lyö hanskat tiskiin ensin?

    UK selvin ehdokas vaikkakin Italia on myös "voittajalistan" tuntumassa. Tietenkin Evans-Pritchard haluaisi systeemin kaatumisen syyn löytyvän muualta - ehkä Japanista? Tai Kiinasta? UKn ihanuuksia: miljoonat joutuvat tyytymään osa-aikaisuuksiin. Joka tapauksessa on mielenkiintoista seurata miten Jumalaan vetoaminen uppoaa ihmisten ryöstämisen perusteluna - GS: "teemme Jumalan työtä". Edelliseen vähän kommenttia, Blankfein on vähän erehtynyt historiasta, mutta onko se ihmekään? Tässä vielä hyvä 9min pätkä msnbc.com'ilta - syyllisiä ovat aina muut. Jutussa on hyviä paloja - kuten, että Clinton'in toimet mahdollistivat pankit lainaamaan rahaa mitä heillä ei ollut. Kyllä olisi Oz'in velhokin kateellinen >:-(

    Kultapuheet ovat varmaan Suomessakin nousseet jo mediaan, ainakin teksti-TV'llä oli viikolla joku maininta. Seuraava kuvaaja varmasti monia kultaan sijoittajia naurattaa - kullan ja DOWn suhde eli montako unssia kultaa tarvitaan DOWn "ostamiseen". Moni kultamies (useimmat miehiä, oletan) varmaan haaveilee, että kulta ja DOW kohtaavat toisensa 1:1 -suhteella, vaan moniko ajattelee että se kohtaus voip tulla 500 US$n kautta? Deflaatio on vahva voima ja niin hullulta kuin se tuntuukin, niin moni joutuu myymään kultaansa alihintaan, koska ihmisillä ei ole virallista valuuttaa maksaa korkeaa hintaa tulevina vuosina. Toisaalta Buiter'in kulta on 6000v kuplassakin kannattaa pitää mielessä - ihminenhän ei ole rationaalinen (järkiperäinen) olento, vaikka niin me haluamme uskoa.

     

    DowGold

     

    Tässä vielä pieni Oz-juttu - tahtoo sanoa että Australian $ on rajusti yliarvostettu. Jaa, olisiko noin? Ainakin maalaisjärjellä ajatellen tuo ihmisten velkaisuuden ja asuntojen hintojen suhde on ihan järkyttävä. Tällä hetkellähän AUD$'a tukee sikäläinen keskuspankin korko, mutta se kääntyy äkkiä kaakkoon romahduksen myötä. Loppuniittinä Japanin yenin carry-trade'n (valuuttasijoitusten) tiukka käännös viime vuotiseen suuntaan tekee höpöä. Tuolla puolen pallukkaa ehkä kannattaisi ostaa sitä yeni'ä... Toisaalla Ukraina saa tuta IMF'n ja muiden kuritusta - mitäs menitte tekemään minimipalkkalain, on se niin väärin eh? Eurolandia taas - on tainnut jakaantua vähän kahtia, eikä Suomi ole siellä "paremmassa" leirissä.

    Tuosta tulikin mieleen miten OL mietiskeli tuota lokakuun suomimedian pyöritystä Lipponen EU-residentiksi, Lipponen EU-residentiksi, Lipponen... eli siis että mitähän silläkin taas peiteltiin äh, ohjattiin kansan mielenkiintoa. Toisin sanoen olisikohan niin, että kabineteissa sovittiin eläkerahastojen pönkittämisestä tai pankkien tukemisesta tai... no, jokainen voi miettiä vaihtoehtoja :-) Itseäni lähinnä nauratti tuo jokeltelu Ahtisaari EU-residentiksi, Ahtisaari EU-residentiksi ja muu. Onko mitään havaintoa, että mitä suomimedian ulkopuolella näistä edes mainittiin? Veikkaan ettei juuri mitään...

    Viikko sitten 2016 olympialaisten isäntä Rio de Janeiro pimeni, yhteensä 70 milj. ihmistä ilman sähköä Brasilia'ssa ja Paraguay'ssa. Tässä paljon kuvia, mm. pimeä Cobacabana ja muut. Voin vain kuvitella mitä tapahtuisi, jos tuo jatkuisi päiviä - viikoista tai kuukausista puhumattakaan. Yhdessä paikassa sentään vastaavaan kyetään valmistautumaan - Kuuba'ssa. Miksikö? Yksinkertaisesti - voimakas keskusjohto pystyy pitämään rautaisella otteella systeemin kehräämässä suht hyvin (jos joku jää rattaiden väliin, niin voe-voe vain). Saas nähdä mitä alkaa tapahtumaan, kun länsimaissa infrastruktuuri alkaa rahoituksen kurahtaessa romahtamaan.

    Jenkkilässä pitäisi löytyä 1600 Mrd US$a nostamaan tiestöt, putkistot, sähköverkot jne. "hyvälle" tasolle. Kuinkahan käy? (lue: pankkitukiin kyllä on rahaa...) Melkoinen pulma O-man'illakin - kuinka työllistää ja leikata menoja yhtä aikaa. Odotettavissa melkoiset myyntipuheet ;-) Tässä mallia tulevasta: San Franciscon tunnusmerkkisilta pois käytöstä huollon puutteessa ja osien pettäessä. Onneksi Suomessa on putkistot ja muut esimerkillisessä kunnossa - ei kun hetkinen, taas on jäänyt kotimaan uutiset lukematta (klik, klik, klik, klik). Arvaakohan kukaan mihin tässäkin maassa rahoitusta riittää tulevina vuosina - pankkitukiin, byrokratiaan vai yhteiskunnan kasassa pitämiseen?

    Tässä viikolla oli energiarintamallakin melkoista tutinaa - tai sitten minä olen taas omissa maailmoissani. Vaan asiaan - maanantaina tuli tylyä IEAn sisäpiirin miesten kommenttia, että puljun numeroita on vääristelty vuosia ja lähinnä jenkkilän mielistelyksi. Asioita seuranneille tässä ei tietysti ole mitään uutta, mutta se että tällaista myönnetään ihan isossakin mediassa, niin huh-huh... Pitäisikö hälytyskellojen alkaa soimaan (kuten tuossa Sailaksen tapauksessa ylempänä)?

    Tiistaina sitten tuli virallinen IEAn tulevaisuuden visio mallia 2009. Alla yksi kuva tuolta TOD'in kautta napattuna. Hieman kriittistä selitystä kaipaa tämä - varsinkin kun IEAn sanojen mukaan "As conventional oil production in countries not belonging to the Organization of the Petroleum Exporting Countries (OPEC) peaks around 2010, most of the increase in output would need to come from OPEC countries, which hold the bulk of remaining recoverable conventional oil resources." eli ei-OPEC-maiden öljytuotanto on ohittamassa huipun 2010 (eri lähteissä tuo on ollut ja mennyt jo), jolloin OPEC-maista pitäisi tulla tarvittava lisäys. Saanen olla skeptinen.

     

    WEO2009
  • NGL - maakaasusta nesteytetyt
  • Unconventional - ei-tavallinen öljy eli hiilestä, öljyliuskeista jne. tuotettu öljy
  • vaalean sininen raakaöljy - vielä löytämätön ja ei-tuotannossa
  • tumman sininen raakaöljy - nykyisin tuotannossa oleva
  • Räikeimpänä hyppää silmille nykyisten öljykenttien (tumman sininen) romahdus 1/3-osaan 70 mtp'stä (milj. tynnyriä päivässä) 20 mtp'ksi. Seuraavana on tuo vaalean sininen eli vielä löytämätön ja tuotantoon saamaton öljy - sitä pitäisi OPEC-maista pieraista 5-6 nykyistä Saudi-Arabiaa 20 vuodessa!!! Sitten noista muista runsauden sarven -maan ihmeistä (engl. cornucopia): NGL, pitäisi nostaa 2x kun viimeisen 8v aikana tuotanto on hädin tuskin kasvanut. Tämän toteutuminen on mielestäni kuitenkin mahdollista vaikeuksista huolimatta. Ei-tavallinen öljy puolestaan - sen pitäisi nousta 5x nykyisestä. Kanadan öljyhiekkatuotanto on noussut 1-1,5 mtp'ksi 30v aikana ja saattaa saavuttaa 5 mtp 2015-30. Hinta sellaiselle tulee kuitenkin olemaan uskomaton ympäristökatastrofi, mutta sehän ei meitä öljyaddikteja kiinnosta - vaihtoehtona pitäisi luopua autosta, etelänmatkoista jne. Tällä menolla voi joku muukin kuin allekirjoittanut ja muut "rajatapaukset" todeta, että löysät housussa on huono rypistellä.

    Joka tapauksessa IEAn visioiden toteutuminen edellyttäisi rahoituksen hoitumista suht nykyisen kaltaisten järjestelyjen kautta. SuperLama hoitaa tuollaiset haaveet. Seurauksena on, että kulutuksen kysynnän romahtaessa uuden öljyn etsimiseen ja nykykapasiteetin ylläpitoon ei panosteta vaan jotenkuten sumplitaan nykytuotannon laskun varassa. Ongelma tulee valitettavasti, kun pitäisi alkaa nousta - ja tuotantokoneisto on huonossa jamassa. Tahtoo sanoa että nousu takkuaa kun energiaa menee hurjasti kapasiteetin nostamiseen (lue: energian hinta karkaa nopeasti ylös -> lama?).

    Lopputuloksena on, että öljyä aletaan rohmuamaan valtioiden pyörittämiseen ja tavan kansalaiset joutuvat varsin epämääräiseen jamaan. Melkein voisin kuvitella (sodan ajan?) säännöstelyt arkipäiväksi jo muutaman vuoden kuluttua - ei siksi, että SuperLama olisi ohi, vaan siksi että öljyä aletaan hamstraamaan suurvaltojen toimesta oman rautasaappaan alle (ks. Irak). Suomi muiden pienmaiden tavoin tulee olemaan sivusta vikisijä luulen minä - veli Venäjä saneleekin pian entisen EUvostoliiton jäsenille yhtä ja toista.

    Ilmastosta huolestuneille sellainen asia, että eri yhteyksissä on tullut laskuja vastaan että KAIKEN nykyisen tiedossa olevan öljyn ja kaasun polttaminen ei riitä nostamaan hiilidioksidipitoisuuksia "riittävästi" mullistusten aikaan saamiseksi. Hiili taas - no, siitä pitäisi riittää kaikkien skenaarioiden maksimien täyttämiseen. Joka tapauksessa minun veikkaukseni on, että on ihan sama miten me laskemme onko vaikutusta hiilidioksidilla vai ei, niin kaikki poltetaan. "Kehityksen" on vaikea, vaikea mennä taaksepäin. Kun pitäisi luopua hilavitkuttimista ja muista, niin homo (viisas?!?!?) sapiens'in tulevaisuudesta huolehtimisen aikajänne kutistuu olemattomiin. Tämä siis jos ei tule isompia sotia ja muita, jolloin se tulevaisuudesta huolehtiminen vasta lyhyeksi meneekin...

    Korporaatioiden elämä on ihan oma taiteenlajinsa, naapurin Ikea'kin paljastaa oikean karvansa. Blackwater/XE puolestaan ampuu irakilaisia ja yrittää maksaa itsensä kuiville syyskuun 2007 tapahtumien takia (klik, klik). Niin, ja jenkkilässä on täysin normaalia, että isot firmat ottavat työntekijöistään vakuutukset siinä toivossa, että nämä tipahtavat pelistä. Tahtoo sanoa, että firmat ovat edunsaajia - eivät työntekijät. Älkää vain sanoko että myös täällä :-/ Täällä voi olla hauskaa, ex-rikkaiden oma eBay - veikkaan, että tarjonta ylittää kysynnän piakkoin. Joka taas tarkoittaa hinnoille...?

    Possuflunssa on mielestäni jo täysi farssi - mikä ei tietenkään tarkoita, että kuolema on farssi. Kuoleman tapauksia tuntuu nyt tulevan kiihtyvään tahtiin ja varsin usein piikitetty on heittänyt lusikan nurkkaan jonkun ajan kuluttua rokotuksesta. Piikittämisen jatkamisen perustelut ovat sitten luokkaa, että "ei saanut piikkiä tarpeeksi ajoissa". Eihän tuollaista väitettä voi todistaa mihinkään suuntaan! No, ettei tarvitse minun jupinoita ottaa vakavasti, niin ehkä ihan oikean lääkärin sanomiset painaisivat vähän enemmän. Tässä siis suomalaislääkäri Antti Heikkilän blogi ja miehen H1N1-kommentointi. Jatkossa ei taida minun tarvita kirjoittaa tästä asiasta mitään. Tai ehkä tämä - Risikko aikoo piikityttää kaikki suomalaiset. Kiinnostaisi tietää mitä tekevät jos kieltäytyy (Ohio -tyyliä?). Ehkä voi kertoa olevansa allerginen munalle, jolloin eivät voi piikittää (rokotteen hajotettu virus on kasvatettu kananmunissa).

    Ei varmaan ole kenellekään ylläri, että riskirahasto Bear Stearns'in 2 pomoa eivät syyllistyneet mihinkään - kuten väärän tiedon antoon firmasta (klik, klik). Kuten tunnettua laki riippuu siitä miten se luetaan - ja kuka lukee. Lopulta sitten jos asioista paljastuu liikaa ikäviä yksityiskohtia, niin kielletään asiasta puhuminen - esim. residentti Koiviston toimesta ja nykyisen residentti Halosen jatkokäskystä. Tässä lisää juttuja suomisysteemin helmistä, jep - kyllä rapisee kuvitelmat lintukotomme puhtoisuudesta. En tiedä mitä tässä enää oikein voi tehdä - kuin levittää sanaa kaikille mahdollisille, jolloin eri sivustojen pakkoalasajosta tulee aina vaikeampaa. Lyhyesti siis - laittakaa viestiä näistä(kin) sivuista joka suuntaan. Pakko myöntää, että välillä meinaa foliohattu kiristää myös allekirjoittanutta :-D

    Foliohatuista tuli mieleen Afghanistan (mitenkähän sekin onnistui?). Joka tapauksessa nämä tarinat miten miehittäjät maksavat talebanille suojelurahaa tai että US-NATO yritti ostaa rauhan antamalla talebanille 6 maakuntaa hallittavaksi kuulostavat yhä syvemmältä epätoivolta. Doh, eipä ole ensimmäinen kerta kun suurvalta tippuu polvilleen tuossa maassa (UK, Neuvostoliitto - hmm?). Kuka sotateollisuutta ajattelee tuonkin sirkuksen jatkumisen taustalle, niin esim. jenkkilästä tässä laskelma yhden sotilaan pitämisestä taistelutantereella - 1 milj. US$a/vuosi. Kuinkahan suomilaskutus menee? Niin, ja jos joku ihmettelee minne Gitmo'n sulkeutumisen myötä kärrätään kaikki terroristiepäilyt, niin Afghanistaniin on näköjään tulossa yksi massiivinen vankila lisää.

    Viikko sitten Fort Hood'issa Irakiin lähtöä odottaneella psykiatrilla naksahti ja mies ampui n. tusinan verran muita. Juttua on leivottu jenkkimediassa aika paljon ja jutulla on aika kyseenalaisia sivujuonteita. Kaveri oli ollut kriittinen Irak'in operaatiolle jo pitempäänkin (varmaan palaavien sotilaiden vuodatuksen kuuntelu painoi vaa'assa), miehestä leivottiin hullua rättipäätä äärioikeistomediassa (kaverin sukujuuret Palestiinassa) ja hänet sai pois liipaisimelta naispoliisi (ei plussia jenkkisoltuille). Uskoo ken tahtoo, mutta mies on 9/11 tapahtumiinkin linkitetty - niin, ja tietysti myös Al Qaida'nkin riveissä hän seisoo. Kaikkinensa tapauksen erottaa "arkipäiväisestä" sotilaiden sekoamisesta vain se, että mies on muslimi. Hmm, oiva syy nostaa juttu parrasvaloihin - olisiko seuraava pysäkki Iran, Syyria tai joku muu vastaava? Eteenpäin Uskon soturit!!!

    Lopuksi kaksi juttua: toinen enemmän kuin kaunista luonnollisuudessaan - ja toinen vähän toista maata. Veikkauksia kumpi on ihmisistä ja kumpi eläimistä? Ei lakkaa tämä ihmisen tekopyhyys hämmentämästä... tähän vähän tangentilla liittyvät ne usein mainitsemani Elliot aallot. Noista kiinnostuneille hyvä katsottava olisi tämä, historian salainen moottori (valitettavasti vain englanniksi).

     

    Sain lopultakin päivitettyä tuon keskustelupalstan uuteen versioon, käykää kokeilemassa josko se toimii - ja laittakaa sähkistä jos ei. Ainakin roskapostaukset vähenivät päivityksen myötä...

     


    15.11.2009 18:28 |