PÖRSSI RAKETOI, KA-BOOM VAI PSSFFFFfffffttttt... pop?

Vuosi sitten todettiin suomalaisten kotitalouksien sijoituskansioiden laihtuneen 16 Mrd €'a. Nyt pohjien jälkeen nousua on tullut reippaasti eli uusien 3,6 Mrd €n sijoitusten kaverina ollaan jo 15 Mrd €ssa. Nyt siis lähestytään lähtötasoja, mutta melkoisten uusien sijoitusten avulla.

Saa nähdä käykö nyt samoin eli ihmiset saadaan sijoittamaan haihtuvien sijoitusten paikkaukseen. Edellisestä linkistä kun katsoo velkaantumista, niin vähän kylmää...

Kuinka monella on pankissa 100ooo€? Tuon verran ollaan vakuuttamassa EUn mahtikäskyllä (kuinkas muuten?) täälläkin. Käytännössähän vähemmän varoja vartioivat maksavat verojen kautta isorahaisemmille heidän pankin mukana haihtuvat rahat. Tämäkin tietty onnistuu vain jos pankkien humpsahdukset ovat "kohtuullisia".

Joskus joutuu miettimään ihmismieltä, meno kun tuntuu olevan kaikilla tasoilla lähes alla olevan mukaista... :-/

 

Jenkkilän pörssi on hauskaa seurattavaa, viime viikon perjantainitkahdus tuli ikään kuin törmättyään näkymättömään kattoon. Itse näkisin, että nyt mennään taas alaspäin jonkun matkaa (se 8000pts ellei jopa 6500).

Vaihtoehtona on tuon 10600 läpäisy ja sitten hyvän matkaa ylöspäin. Käppyrän alaosan RSIn huippujen laskusuunta kuitenkin ennakoi alamäkeä eli saa nähdä. Toisaalta taas pörssit ovat osoittautumassa reaalimaailmasta erkaneviksi eli mikään ei ole enää poissuljettua.

Uutisten perusteella (näille sivuille kerättyjen mukaan ainakin) suunnan pitäisi olla päivänselvä. Vaan kuten wanha börssiwiitakon sanonta oli "markkinat voivat pysyä epärealistisina paljon kauemmin kuin oma strategia" eli olkaahan varovaisia.

Joka tapauksessa isompi pörssinitkahdus varmasti laukaisisi taas pelastetaan-pelastetaan -mentaliteetin nimi-ihmisiltä eli alas-ylös -liike voi olla raju. Vaan niinhän tässä on ollut nähtävissä jo pitkään (oksennuspussit on siis syytä pitää lähellä).

Toiset puhuvat pörssien sivuttaisliikkeestä muutaman seuraavan vuoden ajan, mutta seuraava istuu allekirjoittaneen ajatuksiin varsin hyvin (klikkaa isommaksi). SuperLaman jyrätessä 2015 pohjien odottaminen voi osoittautua monelle vaikeaksi - eikä ehkä naurata ns. holdaajia eli osakkeita pitkän tähtäimen suunnitelmien mukaan pitäviä...

 

BDI kynti 35 peräkkäistä päivää alamäkeen, mutta nousi keskiviikkona (perjantai oli varmaan taas punaista). Sittenkin tuon Baltic Dry Index'in luotettavuutta ennustajana epäilee mm. Financial Times.

Kun vielä toinenkin iso huolintafirma ennakoi että Happy Days are Here again, niin nousuahan tässä pitäisi tulla, eikös niin? BDIn luotettavuuden heikkenemisen syynä joku heitti, että Kiina vääntää omia laivojaan tuotantolijoilta urakalla, jolloin wanhan maailman laivaajat joutuvat puristukseen. Pyöriteltäviä ajatuksia, kyllä. Iso maailma ja kaikkea sellaista, mutta mihin voi luottaa?

 

Olisiko tämä jotain - O-mies totesi, että osavaltiot saavat pärjätä omillaan. Voimma täällä miettiä vastaavia kuntasektorillamme - jotenkin luulen, että loppuu wessapaperit ennen kuin kaikki on pyyhitty :-(

Varsinkin kun kuntien paprujen markkinat lähestyvät räjähdyspistettä, jenkkilässä maksujen limboon joutuminen on kolminkertaistunut nopeasti. Mistähän näkisi suomikuntien velkojen ja velkojien suhteita yms. (linkkivinkkejä?).

Tai tämä - UK'ssa miljoonat yksityisen sektorin eläkkeet rajuihin leikkureihin. Jenkkilässä vastaavaa vaatii IMF - ja mehän tiedämme ketä valtionjohdot kumartavat. Mm-mm, ja Suomessa tilanne oli...?

 

Tällä viikolla on ollut sisäpiirille muuten jaossa "vapaudut vankilasta" -lappuja taas ihan reilusti. GS teki sopimuksen väärin perustein huonosti markkinoiduista papruistaan, 550 milj. US$a (firman 14 päivän tuotto).

AIG puolestaan samankaltaisessa kaupassa sakotuksessa maksaa 725 milj. US$a. Jälkimmäinen sinänsä oli varsin huvittavaa, pulju kun on jo täysin veronmaksajien kontolla eli maksu on vasemmasta taskusta oikeaan samalla kun tekijämiehet jatkavat naureskellen matkallaan pankkiin.

Kummassakaan tapauksessa kukaan ei tietenkään joudu linnaan, riitti kun lupasivat etteivät jää enää kiinni tee samaa toiste. Uskoo ken tahtoo.

 

Vähän vastaavia verbaalikikkailuja on viime aikoina saanut havaita niin kirjanpidoissa kuin oikeustoimissakin.

Selkokielellä siis: BoA (ja muutkin varmaan) saa merkitä kirjanpitoon plussaa kun heidän omien paprujen arvot laskevat. Selitys on, että he voisivat ostaa ne halvemmalla takaisin (mutta noinkohan ostavat). Varsinkin kun odotettavissa on paljon hurjempia laskuja - ja jälkimmäinen sitten koskee firmoja kautta linjan pitkin poikin pallukkaa.

Käsite oikein on aina ollut katsojan näkökulmasta riippuvainen, mutta itselläni on ainakin hiukka hankala ymmärtää nämä tietoiset huumerahojen pesut isojen pankkien toimesta. Toisille kai se on se + merkki tilinauhalla riittävä ymmärryksen antaja :-(

 

Asiaa varmasti auttaa, kun kiinnijäämisestä pääsee eroon nimellisellä korvauksella ja lupauksella ettei toista virhettä (eli yrittää olla jäämättä kiinni). En tiedä teistä, mutta minusta näissä jutuissa alkaa olla vähän häiritsevän yksitoikkoinen juoni.

Mistä voidaankin hypätä tähän O-miehen pankkiuudistukseen, jota viedään eteenpäin Consumer Protection Act'ina (kuluttajan suojeluasetus). Kuinkahan pieniä ihmisiä suojellaan, kun pumaska antaa Geithner'ille lisää valtuuksia. Edelleen siis mennään, että kuka meidät soppaan vei, niin saa lisää mausteita missä meitä keittää.

Ehkä tuosta valvonnasta vastaavasta instituutista olisikin jotain apuakin jos siihen saataisin joku asialle omistautuva ihminen, esim. Elizabeth Warren. Toisaalta sellaisen ihmisen valinta olisi tietty torpedoitava Geithner'in ja kumppaneiden puolesta. Vaikka poppoo jäi kiinni tuostakin, niin se ei tietenkään estä asian kieltämistä. No, show must go on ja kaikkea sellaista.

 

Kiinan on aktivoitumassa länsimaisen elämäntavan viholliseksiTM, saa nähdä koska syyttelyt kovenevat.

Rajoittavat mokomat harvinaisten metallien maastavientiään. En tiedä itkeäkö vai nauraa länsimaisten medioiden kommentointia - pitäisi kuulemma vain myydä meille (halvalla), kun ovat noita puhdistaessaan tuhonneet niin ihmisiään kuin luontoakin.

Saa nähdä miten aseteollisuus puolustusteollisuus auttaa mineraalien saatavuuden suhteen, heillä kun ainoa työkalu taitaa olla vasara. Ja kun vasaralla perinteisesti voi vain lyödä, niin...

Toinen merkittävämpi läps naamaan voisi olla vaikka tämä: Kiinan uusi, oma arvotustoimisto toteaa kertalinttuulla USAn velkapaprut 13 pykälää alaspäin. Eikä jenkkilä ollut ainut länsimaa, jonka statusta rukattiin alaspäin. Ei tainnut tätäkään löytyä suomimediasta...

 

Edelliseen liittyen zerohedge'ssä oli surkuhupaisa teksti miten isot uutistoimistot käskevät talouskommentaattorien puheet. Ja sitten vielä näitä "uutisia" noususta uskotaan...

Vaan halu uskoa on tietty paras harhaanjohtaja. Tai kuten jossain oli, että paras vankila on sellainen missä vangit luulevat olevansa vapaita.

 

Edellisestä hyppy sitten näihin kotimaisiin valtion veronmaksajien rahojen jakamisiin. Tuntuu olevan valtiojohto aika hövelillä päällä, heilahti Latviaankin reilu 300 milj. eppua. Sinänsä hassua kun suomipankeilla tai sijoittajilla siellä ei pitänyt kauheasti olla rahaa lillumassa.

Sitävastoin tuossa länsinaapurissa pankeilla oli pitkät listat "sijoituksia" Balttiassa, joiden happaneminen on varmasti ollut melkoista balttiasuntokuplan puhjettua. Eikä armailla naapureilla ole omissakaan asuntomarkkinoissa kauheasti kehumista.

Miksikäs ei sitten laitettaisi wanhan läänin kansalaisia maksamaan ruottibankenien sijoituksia? Taisi Jykän "ei koske Suomea" -puhe tarkoittaa, että emme saa korvauksia - kuten toiset.

 

Historian aaltoja miettiville ehkä kiinnostavaa tekstiä on Kondratiev'in aallot eli ns. supersyklit. Nuo lasketaan kymmenissä vuosissa ja nyt olemme siirtymässä/siirtyneet Kondratiev'in talvi -vaiheeseen. Talvi -nimike kertonee kaiken oleellisen. Tuon pitäisi kestää vaatimattomat 10-15v.

Itse näkisin jenkkilän asuntopuolen olevan selkein menosta kertova ilmaisin - ja se kirkuu punaisella kautta linjan. Pankit keräävät ennätystahdilla asuntoja pois velkaisilta. Samoin uusien asuntolainojen hakemukset ovat alimmalla tasolla 13 vuoteen.

Eikä virallisiin työttömyyslukuihinkaan taida enää kukaan uskoa. Tässä eräs taho on laskenut työttömyydeksi 24,1%ksi kun wirallinen luku on 9,5%a. Mutta nehän on niitä työttömiä, kuka niistä välittää?!?!? Ehkä kannattaisi kuitenkin...

UK'ssakaan asunnot eivät ole niin hehkeä sijoitus enää, hinnoissa -20%a odotettavissa. Kyytipojiksi tuolla julkisellakin puolella velkaa on 2000 Mrd £a. Suomi taas, no - mehän olemme ihan oma lajimme :-D

 

Yliopistomaailma on helisemässä Irlannissa, väitöskirjaopiskelijoita ja väitelleitä vähennetään rajusti. Ei käy kateeksi, mitenköhän kaverit täällä kotitantereella?

Jotenkin veikkaan, että joo - monelle tullee ressiä jatkoista. Varsinkin perustutkimus joutuu pahaan puristukseen, siitä kun ei ole nopeita kaupallisia tuotteita kyhättävissä. Kun kysymyksen asettelu on tulos tai ulos, niin deflaatiossa tuskin löytyy kummoisia oivalluksia loppuratkaisuksi. S'on monelle tossua kannikkaan.

Yliopistotodistuksesta haaveileville tiedoksi myös Californian yliopistokin on siirtymässä nettiopetukseen. Kuinkahan on taas laadun ja lukukausimaksujen suhde tuossakin ;-D

 

Asepuolella leluja jaksetaan väsätä: UK'sta oma miehittämätön lentokone, joka voi käydä myös ilmataisteluja. Boeing puolestaan julkistaa vetykäyttöisen korkealla lentävän valvontakoneen. Etelä-Korea puolestaan pistää robotit rajalle. Resurssien hyötykäyttöä parhaimmillaan, sano :-/

Sitten sinne ikuiseen murheen kyrniin, Afghanistan'iin. Ei ole ihme, että maassa kansalaiset ovat kyrsiintyneitä kun liittovaltion rahoittamat alihankkijat huijaavat paikallisia mm. jättämällä palkat maksamatta. Lopussa se on taas rivimiesvitonen kun saa kukun niskaansa. Tämäkin teksti kertoo menosta paljon.

Afghanistan'in (ja Iraq'in) tapahtumista puheenollen kansalaille tuolla ei varmaan ole kauhean mukava kuulla, että mm. Tonkin'in lahden tapahtumien ääninauhoja on korjailtu. Ja jos joku ei yhdistä tuota nimeä mihinkään, niin Tonkin'in lahden "välikohtausta" käytettiin aikoinaan Vietnam'in sodan virallisen aloittamisen tekosyynä.

Kaikki tämä tietty pistää vähän päätä raapimaan, kun Financial Times'in mukaan Obush tarvitsisi johtamisuskottavuutensa palauttamiseksi jonkun ison jutun, sodan tai jotain :-(

 

Energiapuolella aletaan olla jo aika epätoivoisia - vai mitä olette mieltä kun vakavissaan aletaan ETn apuja huutelemaan?

Tällä viikolla tietty Meksikonlahden öljyfiaskon pysäyttämistä on meille markkinoitu saavutuksena, mutta kuinkahan mahtaa olla? Sotkun lopullinen selvittäminen on joka tapauksessa vasta alussa. Eipä silti, lasku on siirtymässä jo nyt veronmaksajille kun BP saa verokevennyksiä 10 Mrd US$a. Öö, ja missä oli se reiluus?

Saas nähdä miten tuota rahavirtaa riittää muille Meksikonlahden jenkkilän puoleisen rannan osavaltioille. Noiden BKT kun on oli 2200 Mrd US$n luokkaa ainakin joskus...

Niin, ja samaan hengenvetoon kai voi mainita 8 pankkia nurin lätäkön takana. Uutisoinnissahan tuolla on puhuttu pankkien hyvistä tuloksista - mutta se on pätenyt vain kuuteen liian-suuri-kaatumaan. Loput sitten silkkaa miinusta.

Isojen pytinkien menestys tietty on suoraa jatkoa veronmaksajien rahalla ratsastamisesta. Pelipöytä taas vaihteeksi kallellaan? ...ja vihreitä versoja - vai mitä ne nyt oli...

 

Viime aikoina on suomitöllöön eksynyt monta hyvää dokumenttia maailman ruoantuotannon ongelmista. Noissa oleellisena on onneksi muistettu mainita puhtaan veden rajallisuus.

Sinänsä mielenkiintoista, että asiasta on alettu täällä puhumaan. Ehkä kun meillä on vettä yllinkyllin ja viljaakin ylituotetaan, niin voidaan tuudittautua ettei koko "show" kuulu meidän ongelmakenttään.

Vaan asiat voivat muuttua jos Alaskan tapahtumilla on mitään kaikupohjaa todellisuuden kanssa: aikovat kuljettaa miljardeja litroja vettä Intiaan, Persianlahden maihin jne. Itse asiassa näistä on ollut jo vähän etiäisi täälläkin (kannattaa vilkaista kommenttiosiota), joskin aika löperösti uutisoituna.

Joskus tulevaisuudessa joku velkojakin voisi ehkä kuvitella vettä lainojen maksuksi...

 

Kerää poisheitetty ilmastointilaite omaan käyttöön, kerää kylkiäisenä pikku rapsut New York'issa - 2000 US$a. Poisheitetty tavara on kuulemma kaupungin omaisuutta. Järjen jättiläisiä siis riittää tuollakin :-) kertoo myös omaa kieltään miten tiukalla kaupungin talous on...

Tuosta tuli mieleen nämä vastuuasiat - jenkkilässä mm. Hitlary Clinton'ia rahoittanut sijoittaja 12 vuodeksi linnaan. Tähän varmaan kävisi Eppujen sanat mukailtuna - "missään muussa maassa vaalirahoittajat eivät oo vastuuta vailla" tai jotain 0:-)

 

Tämän viikon arvuutelluin spektaakkeli tulee tietty olemaan €uropankkien testit, joiden tulokset kerrotaan tietty vasta perjantaina pörssien sulkeuduttua. Veikkaan, että totuusministeriön pojilla on kiireinen viikko ja ensi viikonloppukin. Seuraava viikko voi olla sitten jo jotain aivan muuta...

Esimerkiksi tästä voip olla Texas, joka vasta joku aika sitten oli taloudellisesti jenkkilän parhaimpia paikkoja... no, ei enää - samalla viivalla California'n kanssa (jonka sotkujen selvittely suosii - ketä, arvaako kukaan?). Samassa veneessä siis - varsin ankealla tavalla.

 

Kiitos tuesta, KHK 50€ ja TL 10€.

 


18.07.2010 14:00 |