ANGLOAUTUUTTA IHMETELLEN

Anglomaissa on kovasti odotettu viennin tekevän Münhausen'it eli nostavan maat suosta kiskomalla omista hiuksista. Doh, vimosimmat tiedot eivät kauhiasti vakuuta: UK'ssa tuonti kasvaa ennätystahtia eikä jenkkilässä meno ole paljon sen kummempaa.

Molemmat maat ovat tietenkin vahvoja isojen korporaatioiden tukijoita. UK, jossa tänä vuonna julkiset leikkaukset ovat todella massiivisia, on laskemassa isojen firmojen verorasitetta reilusti. Tietenkin tällaisia toimia olivat ohjeistamassa mm. isot pankit...

 

Jenkkilässä julkisen puolen leikkaus on saanut melkoisia äärimuotoja, New Jersey'ssä poliisivoimat leikattiin puoleen. Newark'in pormestari on joutunut myöntämään että hän ei pystynyt leikkaamaan tarpeeksi vaikka mitä yritti.

Olisiko kyseessä systeeminen ongelma - velkaa yksinkertaisesti liikaa?

 

Molemmissa maissa on myös lähes kontrolloimaton eläkeongelma, joka on räjähtämässä silmille. Tässä UK'sta ja tässä jenkkilästä - ei ihme, että lätäkön takana on otettu askeleita osavaltioiden vararikkoihin nimenomaan tarkoituksena päästä eroon eläkerasitteista.

UK'ssa eläkerahastojen arvojen nousua kehutaan, mutta eläkkeet on katettu vain 75%sesti. Eläkerahastojen ongelmahan länsimaissa tietty on, että iso osa tänään töitä saavista nuorista joutuu tyytymään pienipalkkaisiin ja väliaikaisiin töihin. Niistä eivät eläkkeet oikein kartu.

Asiaa pahentaa lisäksi työmarkkinoiden tosiasiallinen alamäki esim. jenkkilässä jota media ei vain suostu tunnistamaan.

 

Sitten kun miettii lätäkön takaista asuntoalaa, niin ei voi kuin hämmästellä tätä strutsielämää.

Jenkkilässä vuoden 2006 hintahuipun jälkeen asuntojen arvoista on haihtunut lähes 10ooo Mrd US$'ia. Tammikuussa asuntojen ulosotot nousivat 12%a joulukuusta samalla kun hinnat tulivat 1,8%a alas. Eräskin entinen Fannie Mae'n mies ennakoi ulosottojen vielä nelinkertaistuvan pian...

Obama sitten perjantaina yritti tarjota asuntopuolen ongelmapankkien uudelleen järjestelyä - ellei peräti lopettamista. Sittenkin kun lukee vähän tarkemmin niin mitään oikeaa ei tarjottu, vain hössötystä että ihmisille pitää tarjota mahdollisuutta asuntoihin. Onnistuisiko helpommin jos annettaisiin asuntojen hintojen tippua? Ai niin, se tappaisi pankit (¤_¤)

 

Noiden kaverina on aika hilpeää kuulla, että torstaina kiinalainen talousnimi varoitti Freddie ja Fannie paperien olevan mahdollisesti musta aukko. Uutinen tietenkin kumottiin perjantaina toisen nimimiehen sanomana - mutta panokset kovenevat?

Ja toiset pehmenevät - neljä kymmenestä jenkistä on vaikeuksissa laskujensa kanssa. Kaiken yllämainitun kaverina rivijenkit ovat pitkästä aikaa lisänneet luottokorttilainojaan. Tekstin lopussa sentään myönnetään varsinainen ongelma - ihmisten kulutus on kasvanut lisävelalla, kun työllisyys ei vain ota kasvaakseen.

 

Hurri se jaksaa TS'n sivuilla talouden möröistä puhua (dippaa hattua miehelle), vaikka osa kommentaattoreista alkaa olla jo varsin hyökkääviä. Niin kai se vain on, että jos oma pörssisalkku on pullistunut, niin kaikki on hyvin...

Tanskassa meni ensimmäinen pankki nurin sitten uusien EU-sääntöjen. Asiasta oli TSn sivuilla lyhyt maininta, mutta YLEn sivuilla vain ruotsiksi - hassua? En tiedä onko asiasta mainittu TV-uutisissa, mutta minusta 2,8 Mrd US$'n lasku kansalaisille ei ihan pikku juttu ollut.

2008 keikannut Roskilde bank oli samaa kokoluokkaa - mitenköhän hyvin Amagerbanken muuten muistutti Roskilde Bank'ea? Meinaan kun Roskilden tulos viisinkertaistui 2000-06 mm. asuntolainauksen kautta...

 

Kreikan lainojen järjestelyä huudellaan jo Belgiastakin käsin, lainoittajat saavat varautua 30%n "hiusten leikkuuseen". Suomen valtion talouden pitoa vähemmän mairittelevasti meillä näyttäisi olevan Kreikan tyylin taloudenhoitoa eli budjetin ulkopuolisia lainauksia ja projekteja, uh-huh...

Espanjassa puolestaan säästöpankkeja vedetään kölin ali - niiden pitäisi nostaa reservejään nopeassa tahdissa 10%in. Mitenköhän tuo onnistuu? Vaihtoehtona on valtion holhoukseen joutuminen. Sitten kun muistaa, että poliitikot eivät ehkä ole parhaimpia talousneroja niin lopputuloksesta tuskin on epäselvyyttä.

 

Egyptissä Mubarak'in peli on selvä. Tosin yhden kenraalin vaihtuminen toiseen on "say hello to new boss, same as old boss" eli "sano terppa uudelle pomolle, sama kuin edellinen" -toteamusta parhaimmillaan.

Jonkunlaisena tilanteen laastaroimisen illuusiona sotilasjuntta hajotti parlamentin ja lupasi poistua takavasemmalle kunhan tilanne sen mahdollistaa. "Fat chance" sanoisi englantia puhuva...

 

Veikkauksia miten paljon Mubarak'in omaisuutta on esim. UK'n taloutta pönkittämässä? Ainakin saarivaltio haluaa kovasti superrikkaita maahan asumaan. Idea on kai tehdä veroparatiisit tarpeettomiksi - ja samalla pönkittää omaa kompastelevaa finanssialaa.

Jotenkin luulen, että Egyptille kohta tarjotaan vain vanhaa tuttua eikä puhettakaan Mubarak'in varojen palauttamisesta...

 

Pohjois-Afrikan rauhallinen näennäis-olemus on mennyttä, Algeriassa nettiä rajoitetaan kovasti. Monessa yhteydessä vastaan tulee heitto, että tämähän on aivan väärää toimintaa jos halutaan ihmisten pysyvän kotona näpyttelemässä tietsikoitaan.

Itse sanoisin, että kissa on jo karannut pussista - enää on vain jäljellä kysymys miten homma hoidetaan länsimaista käsin. Tällä hetkellä Obaman "toiveet rauhallisuudesta" ovat harvinaisen onttoja yrityksiä miellyttää kaikkia osapuolia, EU-uutisissa lähinnä itketään että nyt niitä siirtolaisia tulee taas lisää.

Tämä on hinta vuosien diktatuurien paapomisesta, maksun aika siis. Mikä se on kun asioita ei osata katsoa juuri muutamaa kuukautta pitemmälle tulevaisuuteen?

 

Odottelen kauhulla, että waltamediassa aletaan maalaamaan Pohjois-Afrikan kansannousuja vielä voimakkaammin Iran'in - tai Venäjän masinoimiksi.

Iranin osoittelu tietenkin pelaisi Israel'in ja USAn mielihalujen suuntaan, Venäjän syyttely olisi jo mutkikkaampi juttu. Euroopan energiariippuvuuden takia Pohjois-Afrikan kaaos kyllä pelaa EUta yhä enemmän Venäjän armoille...

 

Viikolla meni aikaa kaikenkarvaisiin vaalikoneisiin vastaillessa - eikä missään kysytä olisiko syytä kokeilla jotain ns. laatikon ulkopuolelta. Eihän toki, ei - korkeintaan kysytään, että mistä leikataan hölmöläisten peiton jatkamiseksi. Ei puhetta edes Brasilian mallista eli että pankkien johto vastaisi omalla omaisuudellaan pankkien tappioista.

Iivarisen Villekin hyvin asiasta kommentoi, 4 asiaa joista vaalien yhteydessä waltamediassa ei yksinkertaisesti puhuta. Omalta osaltani olen yrittänyt kyllä jokaiseen kyselyyn jotain TD-asiaa mainita sekä linkittää omille sivuilleni. Tiedä sitten löytääkö kukaan aikaa tai mielenkiintoa näihin tutustua...

 

Suomen valtapuolueita marionettien tavoin pyörittelevät tahot ovat viime aikoina onnistuneet viemään läpi kaikenlaisia älynväläyksiä varsin nopeaan tahtiin. Viimeisimpänä Suomen EU-jäsenyys kirjataan perustuslakiin. Miksi? EU ei edes edellytä tuollaista. Pistää miettimään, että mikähän olisi toiminnan oikea nimike...

Stubb'in viha wikileaks'iä kohtaan sai myös varsin hyvän selityksen, mies on luvannut Suomen NATOon riippumatta kansan mielipiteestä. Pss-sst - käsi ylös kuka on yllättynyt? Saa nähdä mitä kaikkea kivaa ehtii parin seuraavan kuukauden aikana vielä paljastua.

 

Kokkelijohto tuntuu tumpuloivan poliittisen olemassaolonsa kiitettävästi ihan vain olemalla oma itsensä. Tässä kohtaa lienee syytä huomauttaa, että kokoomusta taitaa kannattaa paljon sinisilmäisiä ihmisiä jotka kuvittelevat puolueen johdon kannattavan rehellisyyttä, pienyrittäjyyttä ja hyvinvointiyhteiskuntaa.

No, ehkä annan sananvuoron kokoomuksen tulevaisuudelle. Näillä kavereilla tuntuu olevan hassu oletus, että kun yhteiskunnasta kupataan raha kierrosta pois leikkauksilla ja veronalennuksilla, niin talous alkaisi taianomaisesti nousemaan - kunhan vielä muistetaan yksityistää tarpeeksi.

Toisaalta persuillakin on aika vekkuleita kavereita rivissä - vaalityön ulkoistus Bangladesh'iin ok. Sinänsä ei hämmästytä, kun kovasti mies kertoo olevansa tapakokoomuslainen tai jotain... Miehellä on toki muitakin tempauksia taskussaan. Meitä on moneksi ja muuta sellaista...

 

Luulisi, että historian lukeminen eriarvoisten yhteiskuntien rauhallisuudesta aukaisisi vähän silmiä - tai vilkaisu Egyptiin. No, aina voi toivoa... Sittenkin niin kauan kuin sähköä kansalaisille on riittävästi puuppatuuban tuijottamiseen, niin kai asiat ovat jotenkin ok.

 

Suomalaisittain tietenkin tuore Nokian sulautus Mikkisoftaan on iso ja ikävä "yllätys". Onneksi Elop lupasi, että Nokian pääkonttori pysyy Suomessa. Tietenkin se pysyy, täällä kun on niin loistava systeemi millä ihmiset pakkotyöllistetään valtion laskuun. Varmaan Nokia edelleen saa isot valtion tuetkin, eikös joo?

Ettei menisi persujen mollaamiseen, niin pohjoisen persuissa on aivokapasiteettia em. asiaan liittyen - toivotaan menestystä neidolle.

Hämmennetään vielä vähän suomalaista vaalijärjestelmää. Hassusti osa YLE areenan ohjelmista poistuu nopeastikin jakelusta...

 

Huumoripuolella vatikaani nyökkää hyväksyvästi synnintunnustuksille iPod'in kautta. UK'n lentokentällä puolestaan nuken 7cm muovirynnäkkökivääri on tuliase, jota ei saa ottaa lentokoneeseen (¤_¤)

Tämäkin kai menee huumorin puolelle jollakin kummallisella tavalla - O-miehen hallinto leikkaa energiatukia köyhille. Samalla tietenkin kannattaa muistaa kesältä kuinka Afghanistan'issa telttojen ilmastointiin menee 20 Mrd US$'ia. Prioriteetit kohdillaan, sano...

 

Afghanistan'ista tuli mieleen, että vuodesta 2009 lähtien urakoitsijoiden kuolemat ylittävät sotilaiden tappioluvut jenkkien toimialueilla Iraq'issa ja Afghanistan'issa.

Milloinkahan jenkkilässä kyetään myöntämään koko Lähi-Idän ristiretken virheellisyys? CIAssa ei ainakaan kovin pian - siellä kun virheellistä tietoa keksineet löytäneet virkailijat ylennetään. Tapahtumat tietenkin ymmärtää paremmin kun muistaa, että CIAn olemassaolon perusedellytyksenä ovat erilaiset mörköjahdit...

Tässä vielä eräs korporatismin demokratian puolustamisen jälkeinen - ei ehkä kannata katsoa ruokailun yhteydessä.

 

Ikään kuin kaikki edellinen ei riittäisi, niin ruokamarkkinoillakin kuohuu taas. Niin Suomessa kuin USAssa varastot tyhjenevät ennätystahtiin.

Selityksiä on kaikenlaisia - Kiinan kuivuus yhtenä ja ampiaiskato toisena. Entäs ohjeistus vuodelta 2009, että viljelyä on vähennettävä? Hintojen kohdalla ei voi unohtaa spekuloinnin roolia. Tällä menolla ei kannata loputtomiin laskea kauppojen hyllyiltä löytävänsä ruokaa...

 

Kiitos taloudellisesta tuesta, TL 20€.

 


14.02.2011 03:32 |