KUKA MAKSAA - JA MITÄ

Tähän alkuun päästetään irti Suomen taloustiedottamisen kruunaamaton kuningas, Jan Hurri. Teksti on hieman pitkä, mutta käy läpi monet nykytilanteen ongelmakohdat.

Puheet sijoittajavastuista eivät €uro- tai taalalandioissa tarkoita yhtään mitään. Lopullisen laskun maksaja löytyy näyttöruutusi edestä. Hurri muistuttaakin erittäin tarpeellisesti ns. Brasilian mallista, jossa suursijoittajilla on täydellinen vastuu pankkien pääomittamisesta ongelmatilanteissa.

Veikkauksia miten hyvin tuo kelpaisi vaikka Nallelle?

Tekstissä vilisee lukuisia pikku- ja ei-niin-pikku -faktoja, joita mm. näillä sivuilla on anteliaasti jaettu jo reilut kolme vuotta.

 

SuomiVaihtotase2011

€uroetanalta tuli tuore ja järkyttävä kuva Suomen vaihtotaseen kehityksestä (valkoinen viiva). Suoraviivaisella ajattelulla voisi sanoa, että viime vuosien BKT on ostettu lainaamalla eli perinteisesti siirtämällä ongelmaa eteenpäin.

No, nyt se tulevaisuus on täällä. Timo kirjoitti asiasta todella hyvän tekstin usarin blogistaniin. Olikin suorastaan pakko miehen suostumuksen jälkeen imuroida se myös näille sivuille talteen. Suorastaan mykistävää sanan lihakirveen käyttöä...

 

Albert Einstein sanoi: "Korkoa korolle on maailmankaikkeuden suurin voima". Fiksu mies, eh?

Sopii hyvin tuoreen paikallisraha -videoni kaveriksi. Päivitin saamani palautteen perusteella lisäselvityksiä ja pari esimerkkiä idean soveltamisesta. Nyt sivulla on myös Sveitsin WIR-rahasta oma videonsa. Kannattaa siis vilkaista jos ei ole vielä tullut katsottua.

Rohkaisen myös jakamaan tuota sivua esim. kuntapäättäjille. Jos tuntuu, että jotkut arastelevat näiden sivujen lukemista, niin sama teksti on myös usarin sivuilla esiteltynä tässä.

 

EuroAsunnoista2011

Pari muutakin nieleskelyä aiheuttavaa kuvaa €uroetanalta löytyi. Ylemmässä siis Hollannin, Irlannin ja Espanjan kotitalouksien asuntolainojen tilanteesta. Kunhan ei alankomaat painuisi jälleen siihen parin, kolmen sadan vuoden asuntohintojen alamäen tuomaan suohon.

Alla Espanjasta asuntotilanteen viattomuudesta vähän toisenlainen kuva. Asuntorakentajilla - ja siten pankeilla - on käsissä hurja ongelma: 100 Mrd €n edestä asuntoja on jäänyt rakentajien käsiin. Asuntojen hinnoilla on vain yksi suunta - alas.

 

BKTvsEurobanks2010

Pankkisektori on €urolandiassa pullistunut mielettömiin mittasuhteisiin. Sveitsin, UKn, Hollannin, Ruotsin ja Ranskan kohdalla pelkästään maiden 4 suurimman pankin "arvot" ovat moninkertaisia kotimaidensa BKT'hen nähden.

Kaikki nämä kertovat myös €urolandian pankkien pelastamisen todellisesta ongelmasta - pelastettavaa on yksinkertaisesti liian paljon.

 

Vaikka arvostankin suuresti raha ja talous -blogin tekstejä, niin kavereilla on mielestäni pohdiskelu jäänyt hieman puolitiehen.

Kyllä, keskuspankit voivat pelastaa valtiot "printtaamalla" näille riittävät digitaalit kirjanpitoihin. Tämähän on puhdas valintakysymys. Totta kai asialla on seurauksia - mutta mikään ei oikeasti estä operaatiota. Todellinen valinta on: kenen eduista huolehditaan?

 

Mietitään vähän valtioiden pelastamisten seurauksia. Valtiot maksavat pankeille lainansa - joo, kyllä, mutta-mutta... operaatiot eivät muuta kansalaisten velkaisuutta mihinkään.

Pankeilla on edelleen valtavasti asunto- yms. lainoitukseen liittyvää puuppaa kirjanpidoissa. Avattaisiinko pankkien kirjanpidot ennen pankkien pelastamista? Kyllä? Ei? Miksi? Miksi ei?

Kuinka vain, niin pankit voisivat edelleen kuristaa monissa maissa kansalaisia vuositolkulla maksamaan velkojaan - valtiojohdon suojeluksessa. Pankkijärjestelmä voisi käytännössä shoppailla lähes mitä vain - kansalaisillahan ei juuri ole ostovoimaa.

 

Tästä seuraava askel kai olisikin kansalaisten pelastaminen. Ja siellä se matopurkki vastaan tulisikin - kenellä ei ole velkaa, saisi vierestä todeta isoja lainoja ottaneiden nauttivan rohkeista "sijoitusvalinnoistaan". Alkaisivatko kadun ihmiset nirhimään toisiaan?

Eikä pidä unohtaa, että jos pankit pelastetaan valtiolainoistaan, niin niillä on välittömästi paukkuja jatkaa ei-niin-menestyksekästä -johdannais ym. -kauppaa. Eli suoraan takaisin kasinolle, jonka lasku tulee aina rivikansalaisille.

 

Kansalaisten pelastaminen vapauttaisi heidät myös talousjärjestelmän velkaorjuudesta. Ja se, hyvät ystävät, ei yksinkertaisesti ole sallittua. Pelissä onkin monenlaisia vivahteita...

Missä siis menee pelastamisen raja? Kenen hyväksi - ja kuka hyötyy nykyisestä "venyy-ja-paukkuu" -taloudenpidosta ja pelastamisesta?

 

Kannattaa ymmärtää, että tällä hetkellä järjestelmästä hyötyvät lähinnä kaksi tahoa: finanssisektori ja poliitikot. Molemmilla elämäntarkoitus katoaa jos talous romahtaa. Ei siis ihmekään, että laskua yritetään siirtää kansalaisille reaalihinnasta välittämättä.

Joo, kyllähän puheita on kuultu kovasti toisenlaisilla painotuksilla, mutta kysykää itseltänne mitä OIKEASTI tapahtuu?

 

Sitten taas maailmalle marsu:

Reuters on julkaissut interaktiivisen €uropankkien ressailusivun, käykää ihmeessä kokeilemassa. €uroopan finanssikartta on vähintäänkin punainen (0_o)

Hurri heittää herjana myös Suomen vakuuksista tylyjä - pelataan shorttauksena eli taisi mennä alkuperäinen idea pesuvetten mukana. Tai no, ajatus tietysti riippuu siitä kenen kannalta katsotaan...

 

Jenkkilässä pankit ovat aktivoituneet lanaamaan tyhjiä asuntoja nurin. Ideana kai nostaa jäljellä olevien hintoja taas.

Harrisburg, Pennsylvanian osavaltion pääkaupunki, vararikkoon - wuups! Lousianassa puolestaan käteisen käyttö kielletään muissa yhteyksissä kuin virallisissa kaupoissa, kaikki kirppari- ym. käteisvaihto siis laittomaksi.

 

Toinenkin muistutus isojen firmojen normitoiminnasta - jenkkilässä 2/3-osaa ei maksa veroja. Ei vaikka saivat hurjia tukipaketteja 2008-09 jälkimainingeissa.

Golem XIV pyöräytti myös pökerryttävän tekstin UKn pankkien vastaavasta taiteilusta. Mielenkiintoista kuinka pankit vaativat julkisen puolen alasajoa (rivien välistä) - eivätkä halua osallistua senkään vähän rahoitukseen.

 

Nykytilanteen murheenkryyni ovat zombie-pankit. Tilanne on oikeasti jo paha, kun arvotustoimistot kääntyvät omia rahoittajiaan vastaan: Fitchin mukaan kaikki isot pankit ja erityisesti UBS ovat ongelmia. Aika siis käydä sveitsiläiseen vastahyökkäykseen: RBS onkin se pahin mätäpaise.

Ville 5v ja Kalle 6v hiekkalaatikolla...

Kiinan puolella M2-rahan kehitys palasi 9v ajassa taaksepäin. Huonoja papereita pursuilevat pankkien kirjanpidot tuollakin...

Euroopassa UK liittyy liukumäen jonoon. Muitahan siellä ovat mm. Portugal ja Espanja. Samoin Euroopan rahoitus markkinoilta näyttää kuihtuvan nopeasti.

 

Oikeuksista voi olla montaa mieltä: pankeilla oikeus tehdä voittoa? Rivi-ihmisillä ei oikeutta omistaa tuotantoeläimiä ja syödä niiden tuotteita? Perheväkivaltakin taidetaan pian lukea näihin ...ja taustalta löytyikään - mitä?

Uuninpankon poika kampasi TE-keskuksen työilmoituksista sen mitä itsekin olen etsinyt: työnhakijan on maksettava työstään. Ajan henkeä parhaimmillaan... myös tämä - yksityinen sairaanhoito tuomitsee kilpailun.

 

Jokohan pikkuhiljaa myönnettäisiin missä systeemiongelma on?

...ja vinkki vielä - markan palautus ei itsessään auta mitään. Markan olemukseen on puututtava. Jep, tiedän Suomen markan kärsineen jatkuvasta inflaatiosta sotien jälkeen - koska poliitikoille oli helpompaa printata kuin toimia sen mukaan mikä on oikein.

Tästä voikin todeta, että markan valvonta ei ole missään vaiheessaa ollut julkisessa valvonnassa - vaan byrokraattien valvonnassa. Sinänsä huvittavasti samaa halutaan €U-tasollekin - menestys on epäilemättä NL-tasoa... (>_<)

Ongelmalla onkin kaksi puolta - rahan olemus ja poliittinen kriisi. Kumpaakaan ei pidä vähätellä.

 

Itse odotan mielenkiinnolla miten poliittinen taiteilu jatkuu: vastahan Sarkozy ja Merkel kertoivat pelastavansa "kaiken". Nopeasti Merkel kuitenkin totesi ettei kannata liikoja odottaa...

Mitenköhän lie tämä 50%n Kreikan paprujen alaskirjaus noihin istuu? Vai oliko se 65-80%a? Duuu-uh! Taitaa olla kuitenkin niin, että Italia on se akilleen kantapää €urolandian tapauksessa.

Kannattaisikohan vähän lukea tai kuunnella prof. Steve Keen'iä?

 

 

Mitenköhän Afganistanin turnee jatkuu Suomen joukkojen osalta - itseäni kiinnostaisi kuulla muitakin puolusteluja tuolla olemiselle kuin kansainvälinen maine. Afganistanistahan 3/4-osaa on tainnut jo liukua tiukasti talebanien hallintaan.

Monet varmaan muistavat jenkkilän höökimisen tuonne välittömästi nostaneen ooppiumin tuotannon maailman kärkeen. Viime vuodesta tuotanto on kasvanut reippaasti yli puolella - ei ihan menestystarina siis.

Kun muistaa kuinka YKnkin mukaan huumeraha on erittäin tarpeellinen Wall street'in rahoittaja, niin voisi kuvitella yhtä ja toista. Vaikka että nyt kun finanssimaailma keikkuu rotkon reunalla, niin tarvitaan varmoja tulonlähteitä heillekin.

 

Itseäni eivät ajatukset NATOn välttämättömyydestä Suomelle lakkaa mykistämästä. Mielestäni NATOon sitoutuminen on uppoavaan laivaan tarttumista ja ennen kaikkea mieletön rahareikä.

NATOn byrokratia muistuttanee jenkkilän Pentagon'ia. Ei-niin-menetystarina numeroina: vuoteen 2017 mennessä piti valmistua Pentagon'in rahan käytöstä selvitys. Nyt selvitykselle on tulossa lisähintaa 1 Mrd US$a.

Ja ettette väittäisi, että tämä on vain lätäkön takaista tumpulointia, niin EU-rahan hukkaamisesta tässä tekstiä (suomeksi). Ihmiset ovat samanlaisia kaikkialla.

 

Mitä maailmalta luette Nobel'in rauhanpalkinnolla siloitellusta rautasaapas -toiminnasta, niin aina kannattaa miettiä mitä operaatioiden takana on. Uganda uusimpana - ja siellähän on rikkaat mineraaliesiintymät.

Historia tuntuu tänään huonolta videonauhurilta - sama kulunut show toistaa itseään yhä uudestaan...

 

 

Tässä vielä vähän toisenlaista pureskeltavaa... Mieleen jäi ennen kaikkea, että "nature has no mercy - luonto ei tunne armoa".

Jos edellinen tuntui liiaksi nössöilyltä ja hippitouhulta, niin alla toisenlaisia puhujia.

 

 

Business as usual is over - bisnes, sellaisena kun sen ymmärrämme, on ohi.

 


 

Lauantaina oli siis pitkin Suomen niemeä noita ihmisten kokoontumisia "Torilla tavataan" -otsikon alla.

Itse päästelin rahaan liittyviä ölinöitäni muutaman kymmenen ihmisen edessä täällä Kuopiossa. Olin aika otettu, kun eräs kaveri tuli jutustelemaan tuon jälkeen ja totesi ihan minua varten pysähtyneensä Kuopion ohi mennessään.

Jatkoimme hyvää keskustelua kahvilassa, kiitos siis hänelle. Tästä myös keskustelimme: nykyiset ekonomistit taitavat olla lähes poikkeuksetta liian nuoria ymmärtämään nykytilanteen taustoja.

 

Muualla maassa osanotto mielenilmauksiin oli hieman runsaampaa, mutta ei mitenkään odottamattoman aktiivista. Vaan ei anneta tuon masentaa, jostainhan on aina aloitettava.

Täällä Kuopiossa tuli esille ajatus järjestää julkisia paneeleja, joihin pyydettäisiin mukaan päättäjiä sekä wirallisen talousdoktriinin kannattajia. Tällaiset tapahtumat ihmisiä luullakseni kiinnostaisivat - toivottavasti jopa mediauutisointiin asti.

Kysymys kuuluu onko päättäjillä halua rohkeutta ottaa näitä ohjelmistoonsa. Äkkiseltään kirjastoissa on isoja saleja, yliopistoista ja kaupungintaloista puhumattakaan. Mielestäni näiden pitäminen olisi iso askel eteenpäin. Toisi myös paljon kaivattua päätösten ja kansalaisten kosketuspintaa arkeen.

Adresseja? Vaatimuksia lehtien kautta? Muuta? Kaikki em. paikat ja henkilöt ovat kuitenkin meidän kansalaisten kustantamia.

 

Vielä hieman pohdiskelua julkisista mielenilmaisuista...

Maailmalla on selvästi havaittavissa kuinka järjestelmä pyrkii infiltroimaan kansan rivit monella tavalla - tarkoitus on tietenkin tuttu "hajoita ja hallitse" -idea. Siinä vaiheessa kun tapahtumista aletaan mediassa raportoimaan, niin "kansannousun" idea on varsin usein pirstottu jo tehokkaasti.

Samoin jos/kun joku nimi-ihminen (varsinkin poliittisista piireistä) liittyy kannattamaan mielenosoituksia, niin usein ideana on oman aseman varmistaminen ym. vähemmän viaton. Ehkä tämä kannustaa poliitikkoja kuitenkin uskaltamaan - tarjolla vakuutus huonosta PR'stä.

Olkaa tarkkana ketä kuuntelette.

 

Viimeinen vaihtoehto on tietenkin maksettujen mellakoijien sekoittaminen kansanliikkeisiin. Näillä voidaan mediassa tehokkaasti maalata hyvinkin neutraalit ja aiheelliset protestit "ääriliikkeiksi". Helsingissä ilmeisesti oli pari kasvonsa peittänyttä pupeltanut ainoan toimivan aktivismin olevan väkivaltaa, hmm...

Ääriliikkeitähän voidaan käsitellä "tarpeellisen" kovakouraisesti. Esim. Kreikassa saattaa jo operoida EUn oma mellakoiden torjuntaosasto. Ehkä Kreikan poliisit eivät enää omien palkkaleikkaustenkaan keskellä ole riittävän "reipasotteisia"?

Vai onko Kreikasta tarkoitus tehdä esimerkki muille €uro-kansalaisille jos innostutaan nousemaan per5iiltä ja siirtymään kaduille?

 

Tuosta kannattaa muistaa myös, että EUssa kuolemantuomio on kielletty, mutta Lissabonin sopimuksen mukaan ääritapauksissa yleisen yhteiskunnan toimintavarmuuden ylläpitämiseksi on ok tappaa mielenosoittajia.

Lätäkön takana myös poliisi on mielenkiintoisesti järjestetty finanssipiirien suojelemiseksi.

 

Harva asia on sitä miltä se ensi vilkaisulla näyttää...

 

Toimi Kankaanniemi on rohkaistunut vähän paljastamaan menneitä. Kuulemma miestä on kosiskeltu jo 4-5 puolueeseen - syykin on selvä: 200ooo€ kiinnostaa puolueita.

Sitä vastoin tuore "ei-1990-luvun-lamassakaan-kerrottu-kansalle" on harvinaisen tyly teksti. Toimilla jää pohdiskelu kuitenkin puolitiehen - onneksi eräs lukija samaisen tekstin kommenteissa nostaa kissan pöydälle.

Palataan siis kysymyksiin johtajistamme: eivät ymmärrä mitä tapahtuu - tai ymmärtävät, mutta valehtelevat. Molemmat selkeitä perusteluja poistaa heidät toimipaikaltaan.

 


 

Kiitos kannustuksesta, PS 100€. Näille on aina käyttöä (^_^)

Jos tuntuu että ympärillänne olevat ihmiset ovat alkaneet kiinnostumaan "tarjoilemistani" asioista, niin ajatuksenani on kiertää esim. Lahti-Tampere-Turku-Helsinki -linjalla tässä ennen joulua.

Laittakaa viestiä, niin järjestellään asiaa "järkevästi" eli saadaan peräkkäisille päiville tämä organisoitua. Kulupuolesta katsotaan sitten tarkemmin, mutta matkat ja ruoat nyt ainakin olisi hyvä saada pois minun kontoltani.

 


17.10.2011 14:35 |