G-20 - VITSIT VÄHISSÄ?

Uskomatonta blaa-blaa'ta, vapaat markkinat hum-mum pelastus tulee hom-mpum verohelpotukset jomm-mm minä olen tärkeä köh-köh. G-20 julkilausuma: nousevien talouksien roolin on kasvettava ja enemmän läpinäkyvyyttä systeemiin on saatava. Ensimmäinen tuskin toteutuu ja jälkimmäinen - ei enää auta - poopoo on jo housussa. Lyhyesti: ihmisiä yritettävä saada kuluttamaan, että hyvät ajat olisivat taas käsillä. Reseptin menestykseen uskoo ken tahtoo, sano. Pankit eivät seuraavaan kymmeneen vuoteen maailmalla tule lainaamaan nykyisellä tavalla. G-20 lausuma, että "tilannetta on tutkittava, palataan asiaan joulun jälkeen Obaman kanssa" kertoo hyvin, että ovat heittämässä lusikan nurkkaan.

 

Energiapuolella on mielenkiintoiset ajat käsillä - IEAn raportti puhuu miten nykyiset energiajärjestelyt ovat täysin kestämättömiä jne. Kaikkihan nämä tietävät jos pää ei ole pensaassa, mutta yllättävää tietenkin että asia näin myönnetään. Samasisesa raportissa puhutaan kuitenkin mm. öljyn kulutuksen kasvusta rajusti seuraavina vuosikymmeninä eli melkoista ristiriitaa näissä tarinoissa. UK on palaamassa hiiliaikaan, kun ydinvoimalat kuihtuvat.

Ruotsissa toiverikkaana vaaditaan polttomoottoriin perustuvien autojen käyttökieltoa 2025 mennessä - mutta maan autoteollisuus tuskin riemastuu. Vaihtoehdoksi -tietenkin- esitetään sähköautoja ja muita vastaavia, mitä tahansa siis, että nykyisestä henkilöliikennekulttuurista ei tarvitsisi luopua. Joka tapauksessa luulen, että 20v päästä ei tarvitse vaatia polttomoottoriautojen vähentämistä, vaan se tapahtuu ihan luonnostaan. Autoteollisuus USAssa tekee jo aika hassuja tarjouksia metallilaatikoiden ostajille - 50 osaketta, kun ostat auton (ei linkkiä valitettavasti, tuolta keskustelupalstoilta napattua - oli kuulemma radiomainos).

Maailmalla on samoin tapahtumassa mielenkiintoinen yhteiskunnallinen muutos - yhä useammin aikuiset lapset palaavat vanhempiensa katon alle. Jos kuka tarvitsee uutta elektroniikkaa, niin kohta ovat isot alennukset alkamassa - ainakin muualla maailmassa. Suomi on -totean taas kerran- vimosia monen kuljetusketjun päässä, joten saa nähdä miten tavara tänne valuu. Kun se varastojen tyhjennysmyynti on ohi, niin seuraava vaihe tulee olemaan ei-oo'n myyminen kun kuljetukset alkavat hyytymään lopullisesti. Tässä vaiheessa tarpeellisen tavaran ostaminen ja haaliminen pitäisi jokaisen miettiä tarkkaan. Henkilökohtainen muistilappu: tee kirja-arvostelu Orlov'in kirjasta, se pätee suurelta osin Suomeenkin. Kun meidän energiariippuvuutemme on paljon suurempi kuin USAn tai Venäjän, niin tietyissä asioissa odotan tilanteen menevän paljon pahemmin.

Iran on ostamassa kultaa, taitaa epäilys alueen osakemarkkinoihin ja paperirahaan yleensäkin olla pahasti rapisemassa. USAssa 110 pankkia on vailla valtion tukea.

Kiinassa on tänä vuonna 67000 tehdasta suljettu. Seuraavassa listassa tavallisia tuotteita - joille ei siis kohta ole ostajia. Toistan - jos luulet tarvitsevasi jotain muutaman vuoden sisällä, niin nyt voi olla hyvä aika kerätä pientä tarvikevarastoa.

  • tietokoneet
  • radio/tv-tuotteet
  • toimistokoneet ja niiden tarvikkeet
  • kengät
  • huonekalut   
  • lelut 
  • matkalaukut 
  • vaatteet
  • lamput
  • liikuntaharrastusvälineet
  • videolaitteistot
  • sähköiset lämmityslaitteet
  • muuntajat
  • kulkuneuvojen varaosat
  • viihde-elektroniikka
  • muovituotteita
  • kaiuttimet
  • puhelin-, tietokone- jne. kaapelit
  • keittiövälineet
  • auton ja polkupyörän renkaat
  • pumput ja kompressorit

Ecuador on lyömässä ulkomaan velalleen ei-maksata-leiman. Jutussa sanotaan, miten maa tarvitsisi öljylleen 95 US$ tynnyrihintaa, jotta valtion budjetti saataisiin maksettua TAI 76 US$ ettei heidän tarvitsisi käyttää valuuttavarastojaan. Maan öljyntuotanto on jo laskussa, joten tuotannon kasvatukseen varmaan yritetään panostaa tulojen parantamiseksi. Luulen tosin ettei se onnistu - ja laskeva öljyn hinta lyö "sormille" budjetin tekijöitä jatkossakin.

Sama on tapahtumassa monissa, monissa OPEC-maissa eli ylituotantoa yritetään, seurauksena hinnat alas ja vaihtoenergiat näyttävät naurettavilta, kun niiden hinta on niin korkea. Jatkossa uusiutuvien energioiden nousu tulee kuitenkin olemaan entistä vaikeampaa, kun nykyisestäänkin tiukat rahahanat kuristuvat entisestään...ja seuraukset voivat pahimmillaan olla kuin Kongossa - 5 mlijoonaa kuollutta 10v aikana.

 


16.11.2008 18:37 |