INFLAATIO VAI DEFLAATIO?

Tämä on kysymys joka varmasti monia repii (tarkista määritelmät tuolta "miten nykytalous toimii"-osiosta). Mitä siis tapahtuu? Hah, kun tietäisi - mutta muutama asia on selvä. Koska deflaatiota pelätään niin paljon, niin hallitukset/keskuspankit jne. yrittävät ajaa inflaatiota systeemin sisään, vain sitä kautta ne pystyvät pitämään vallitsevan systeemin pystyssä eli itsensä kukkulan kuninkaana. Tämä tarkoittaa apupaketteja toisensä perään pankeille ja firmoille. Valitettavasti aikomus ja halu eivät aina toteudu - kuten jokainen on varmaan omalla kohdallaan jo havainnut tähän mennessä elämäänsä.

 

Vaikka eri valtiot ja keskuspankit ovat syöttäneet finanssialan monsteria jo useilla biljoonilla dollareilla/euroilla yms., niin talouden toiminnalle oleellinen rahan liikkuvuus on varsin olematonta. Systeemi on sisuskalujaan myöten vailla uudelleen järjestelyä, mutta tuo toteutus voi olla vähän niin ja näin. Tällä hetkellä USAssa uskotaan Obaman johtaman hallituksen pystyvän pelastamaan maa pahemmalta röykytykseltä - ja hetken siltä saattaisikin näyttää. Euroalue on taas jonkun päivän saanut olla rauhassa media mielenkiinnolta, mutta täällä EUn talouspolitiikkaa repii pahasti eri valtioiden täysin erilainen tilanne, joten jossain välissä ripustukset pettävät väistämättä. Se kuinka Suomi nousi omasta lamastaan 1990-luvun alun jälkeen ei toimi ohjenuorana nyt, ulkomaan kaupan vedon varaan ei pysty rakentamaan nyt kun muista maista ei ole ostajiksi. Mutta seuratkaapa huviksenne mitä meillekin kerrotaan päättäjien suulla... KULUTA, KULUTA, VIENTI, KULUTA, VIENTI, VIENTI!!! Minä sanoisin, että omavaraisuus mutta ehkä siksi minä en olekaan päättämässä asioista.

USAn kuplimista on tavallaan "hauska" seurata, siellä vaatimuksia heittävät eri ryhmittymät vain ja ainoastaan omasta kuopastaan katsoen. Vai mitä olette mieltä, että rakentajat vaativat valtion tukea rakentaakseen lisää asuntoja (ylipursuaville) markkinoille? Jostain muistan lukeneeni, että nyt jo asuntomarkkinoilla on 12-18kk myytävien jono. Tai tämä, GM haluaa lykätä eläkerahastoihin panostamista pysyäkseen pystyssä ja päästäkseen liittovaltion hellään huomaan. Citigroup'ia ovat mahdollisesti ostamassa sekä JP Morgan että Goldman Sachs - molemmat sillä edellytyksellä, että Citin huonot paperit menevät veronmaksajien maksettaviksi, HA! HSBC UKssa ajattelee ihan vastaavaa, "ostetaan" hyvät osat -ehkä saadaan ujutettua omia huonoja sijoituksia samalla sinne veronmaksajille- ja "autetaan" kaveri-pankkia siis.

UKssa on muutoinkin moni asia vähemmän mairittelevassa kunnossa, työttömyys 3 milj. ensi vuonna ja veroja ollaan nostamassa (nyt hyvä tuloisilta). UK on myymässä valtion papereita ennätysmäärän paikatakseen budjettiaan ja USAssa itse asiassa ollaan pistämässä paremmaksi, nyt valtion papereiden omistajille jo maksetaan papereiden lainaamisesta takaisin. USAn valtion velkaantuminen on mielenkiintoinen, nyt oikeastaan ollaan jo tilanteessa, että jenkkilä on jo niin paljon velkaa muille, että muiden on pakko lainata lisää jos toivovat saavansa jotain takaisin. Itse kyllä olen edelleen 100-varma USAn velkojensa nollauksesta vuoden, kahden sisällä eli turha toivo niitä rahoja saada takaisin (yksi esimerkki muidenkin luottamuspulasta on Japanin ehdotus yeni-sidonnaisista veloista). Vaan ehkä siksi minä en taaskaan ole päättämässä näistä asioista :-D

Islanti on ajautumassa totaalikaaokseen. Yksi syy on, että ruokakaupan hyllyt ovat tyhjinä kun valtiolla/yrityksillä ei ole rahaa järjestää edes perustarvikkeita maahan. Osa ihmisistä on selvästi nostamassa kytkintä - ja toiset valmistautuvat yksinkertaisempaan elämään: palaaminen kalastuksen ja maanviljelyn kautta omavaraisuuteen. Minusta on mielenkiintoista, että Suomen media on jo selvästi menettänyt kiinnostuksen maan kuplimiseen. Ja mitä uutisoidaan/pohditaan, niin tahtoo olla tyylillä, että näin ei voi tapahtua Suomessa (kuuluisia viimeisiä sanojaTM) ja siitäs saivat kulutusjuhlalleen oivan päätöksen. Minulla on paha kutina molempien ajatusmallien suhteen, kunhan eivät tulisi haukkaamaan tännekin ihmisiä kannikkaan nuo. Suosittelen tuota islantilaisen kaverin blogia tuosta sivusta, sitä lukiessa tajuaa miten ohut "sivistyksen" verho ihan eurooppalaisillakin ihmisillä on. Mitä luulette Islannissa tapahtuvan kun maailmankauppa hyytyy lisää seuraavien parin vuoden aikana?

Maailman ruokatilanne tuntuu koko ajan olevan luisumassa alaspäin, yhä useampi tuottajamaa on muuttunut/muuttumassa ostajaksi. Esimerkiksi Filippiinit on ollut iso riisin tuottaja vuosikymmenet - ja on vieläkin iso tuottaja, mutta nykyään myös riisin suuri ostaja. Yksinkertaisesti väestö kasvaa nopeammin kuin tuotanto ja seurauksena on yhteiskuntarauhan horjuminen (sellaista se nälkä tekee). Täältä katsottuna voi taas todeta, että "ne on taas noita mutakuonoja/muslimeja/örkkejä/mitä vain" ja siksi eivät vain osaa hoitaa asioitaan kunnolla (ihan oikein niille?). Tilanne ei ole vain "kehitysmaiden" ongelma, USAssa äskettäin 40ooo ihmistä tuli keräämään ilmaiseksi vihanneksia, kun järjestäjä odotti 5-10ooo'ta.

Ah, näitä norsunluutornin etuja! että voi vain kommentoida muiden ongelmia. Valitettavasti olemme kaikki samassa veneessä ja lopulta ne ongelmien aallot lyövät tännekin, vaikka sitä ei kukaan halua uskoa (esim. ulkomaankaupan kautta). Sitä odotellessa suosittelen tänä talvena tutustumaan sienikirjoihin ja pikku puutarhurin oppaisiin - eikä kotiviini/olutkaan ole välttämättä huono ajatus (tässä hyvä webbisivusto jos pitää enemmän netin kautta lukemisesta). Kaikki nuo ovat tietysti puukkoa vallitsevan järjestelmän kupeeseen (valtio ei saa verotuloja, kaupat eivät pyöri jne.), joten saa nähdä milloin noiden tekemistä aletaan verottamaan :-(

 

LISÄYS 25.11.

KÄVIJÖITÄ SIVUILLE ALKANUT TULLA PIKKUHILJAA LISÄÄ - HYVÄ NÄIN

Nyt sitten kun joku joskus jaksaisi heittää roposen työmiehen koppaan, niin... ahhum, eipäs kitistä - katsotaan josko tarinoissa olisi sen verran katetta, että satunnaisista kävijöistä tulisi pysyviä vieraita. Siis töihin...

UKn budjetin alijäämä kasvaa 8%'in eli korkeimmaksi EUn maista. Mietin vain, että kuka heille antaa lainaa tässä vaiheessa, no joka tapauksessa tuota lisälainaa suunnataan talouden elvyttämiseen, vaan monikaan ei usko yrityksen toimivuuteen. Tämä kommentti Brown'ista kertoo paljon UKn tilanteesta "kuin uhkapeluri hän yrittää lainata lisää, lyödäkseen samanlaisesta pelistä samaa vetoa uskoen voittavansa tällä kertaa" (mukaeltu käännös).

BoEn johtaja kovistelee pankkeja lainaamaan - taas kerran, vaan onkohan taaskaan odotettavissa mitään reaktiota? Ainakin odotukset eivät lupaa hyvää, uusiin asuntoihin lainaaminen tippumassa ALLE NOLLAN (en tiedä miten se olisi edes mahdollista). UKssa on työmarkkinoiden kurahtaminen paljon virallisia lukuja heikommassa jamassa, tällä hetkellä vain viidennes työttömäksi joutuneista pystyy löytämään uuden työn kuukaudessa - historian alin luku. Yksi tapa kerätä UKssa valtionkassaan varoja näyttäisi olevan Isoveli-yhteiskunnan taas askelen pitemmälle, nyt muuttoilmoituksen tekemättömyydestä 1000£'n sakko.

Jenkkilästäkin kuuluu kummia, talouskeisari Paulson on ottamassa maskia kasvoiltaan ja ilmoitti 800 Mrd US$ uudesta tukipaketista. Kaverin ei tarvitse edes selitellä itseään, kun hänellä on toimilleen lain suoma immuniteetti, kätevää eh? Sama kohde kuin aikaisemmin, sama lääke ja samat puheet - veikkauksia lainaamisen käynnistymisestä? Bloomberg'in jutussa puhutaan jo oikeista luvuista - liittovaltio on sitoutunut 7,76 bilj. US$'n takauksiin - s'on puolet USAn viime vuoden BKT'sta. AP'kin puhuu yli 6 bilj. US$ summasta. Tässä jutussa toistetaan 7,7 bilj. US$ luku, mutta sentään yritetään miettiä vaihtoehtoista tapaa jakaa seuraavaa biljoonaa. Rahaa ei pitäisi antaa pankeille, vaan lainata suoraan liittovaltion toimesta - mutta sitä tuskin tullaan kokeilemaan, sehän saattaisi toimia!

Tavan kansalaisten toiminta on tietenkin Wallstreetin tarpeiden vastaista - ottavat rahansa pois pörssistä ja hautaavat sen maahan. Siinäkö selitys sille miksi liittovaltion on lainattava pankeille lisää? Ei Citigroup'ille annettu 20 Mrd US$'a kyllä riitä mihinkään. Ei todellakaan, ei vaikka liittovaltio takaa 306 Mrd asuntolainasijoituksia Citille, niin firmalla on kirjoissa vaatimattomat 362 Mrd US$ tavan kansan kuluttamiseen perustuvia sijoituksia sekä 428 Mrd US$ edestä firmojen lainapapereita, derivatiiveja jne. Lisää on siis siihenkin kaivoon kohta menossa, muista kaivoista puhumattakaan. Mielenkiintoisia kaivoja, taitavat kaikki johtaa mustaan aukkoon... Kysymys nyt tietenkin on mikä pankki on seuraava? Katseet kääntyvät BoA'an, Bank of America'an - irvileuat ovat jo tekemässä lopputuotteille nimiä esim. Citibank of JP Goldman Stanley tai vastaavia.

Kaikkinensa tämä Suurempi Lama alkaa hiipiä monesta ikkunasta ja ovesta vähänkin asioita seuraavan tietoisuuteen. Hyväntekeväisyydellä alkaa olla ongelmia toimittaa tarvitseville apua, terveysala samoin alkaa kärsiä vähän siellä sun täällä - yksinkertaisesti lisää asiakkaita, kun mielialat painavat. USAssa tämä on tietenkin johtanut kapitalismin kukkasiin, ihmisiltä tarkistetaan luottotiedot yms. ennen hoitoja - ja tarpeen mukaan hoitoja ei anneta. Kuinkahan Suomen maalla jatkossa? Edellinen lama meni itseltäni vähän ohi, kun olin opiskelija - ja kaverikin sanoi, ettei ollut hätää kun oli töissä. Sehän se onkin pointti, jos on töissä niin lamat ei todellakaan paina. Mutta muistan kyllä uutiset puolen miljoonan työttömistä... paha on kutina kannikassa tulevasta nyt kun lukee ja ajattelee enemmän...

Euroalue on saanut viikon hengähtää median silmästä kun on seurattu "haltioituneena" enkeli-Obaman alkuaskeleita. Mutta nyt taitaa olla taas aika kurkistaa tällekin puolen lätäkköä. Saksan apupakettia kovasti arvostellaan Saksan sisällä, eikä siitä varmasti pidetä Saksan ulkopuolellakaan. Varsinkin PIGS-ryhmä (Portugali, Italia, Kreikka, Espanja) on kovin kitkeränä - eikä ihme. Luulen, että ennen joulua jo tulee melkoisia ilmoituksia tällä mantereella - veroja ylös, veroja alas, apupakettia sinne ja tänne, lainoja kaikille - ikään kuin lainaamalla tulevaisuudesta voitaisiin nyt pelastua, kun tulevaisuuden raha eli energia on laskussa. Mahdoton yhtälö ja sanoisinkin, että kaikkien firmojen, kuntien, valtioiden kannattaisi laskea budjettinsa nollakasvun mukaan. Siitäkin voi olla, että joudutaan laskemaan miinukselle lähitulevaisuudessa. Toivon toista mutta pelkää näin.

Sitten näitä "hassuja" sattumia maailmalta, Australiassa yhdellä pankilla oli "vähän" tekniikkaongelmia, 200ooo ihmistä menetti tileiltään tuhansia ja osa jäi miinukselle. Vastaus - keksimme ongelman, emme kerro teille, mutta ei syytä paniikkiin. Uh, jotenkin jäi vähän epävarma olo ihmisille... Maailman kehitysmaat saavat tietenkin taas pahiten/parhaiten kuonoonsa. Ja suomalaisten laskettelukeskusten rakentajien kannattaisi miettiä vähän näitä näkymiä - Karibianmeren paratiisisaarien lomakohteissa lyödään lappua luukulle ihan urakalla. Noinkohan Suomeen riittää LENTÄVIÄ asiakkaita kuten on suunniteltu?

Ja lopuksi - ympäristöihmisille ikävää herätystä, hiili on tulossa taas vahvana energianlähteeksi Euroopassakin. Selitys yksinkertainen, kaasun tuotanto ja saatavuus Pohjanmereltä on nopeassa laskussa ja sillä on sähköä tuotettu vimoset 30 vuotta Euroopassa todella sujuvasti. Epäilenkin, että happosateiden loppuminen 1980-luvulla olikin seurausta kaasun käytön yleistymisestä eikä niinkään ympäristöliikkeen toimesta, vaikka se varmasti auttoi osaltaan.Itäblokin romahdus poisti samoin ison osan hiilivoimaloita käytöstä ja ne ovat korvautuneet pitkälti kaasua käyttävillä voimaloilla. Nyt luulen, että happosateet palaavat taas kuvioihin, kun "halpa on hyvä"-ajattelu finanssikriisin myötä tulee lähes ainoaksi vaihtoehdoksi. Uhhuh...

Illan päätteeksi tämä oli mukava löydös, USAn lakotaintiaanit ovat perustamassa vain kultaa ja hopeaan perustuvaa pankkia. Saa nähdä kuinka kauan menee ennen kuin liittovaltio aloittaa mokoman Wallstreetiä rienaavan toiminnan murskauksen. Vaan ainakin kolikot ovat kivan näköisiä.

 


25.11.2008 08:06 |