TUOTTAVUUDEN KASVU, YHTEISKUNTAMME ITSEPETOS

Poliittinen järjestelmämme on täysin tuuliajolla kuvitellessaan pystyvänsä ohjailemaan markkinavoimia haluamallaan tavalla. Itse asiassa sillä ei ole siihen välineitä. Viime vuosikymmenet onkin käyty viivytystaistelua, mille tyypillisesti on iloittu siitä että hyvinvointivaltio rapautui näinkin vähän.

Median tehtävänä on ainoastaan kertoa, miten uutta ei ole varaa rakentaa, vanhaa ei ole varaa pitää kunnossa ja taloudellinen kykymme huolehtia vähäosaisemmista murenee vuosi vuodelta.

Järjestelmä on liukunut loivaa alamäkeä pitkään ja se on tehnyt sen velaksi. Liukuma edellyttää, että tuottavaa työtä tekevät kykenevät kiihdyttämään juoksuaan liukuman tahtiin. Suuri enemmistöhän istuu nykyään pulkassa huutamassa lisää vauhtia.

 

Jokaisen tiedossa on, että liukuma pyritään nyt pysäyttämään sillä, millä se on aiheutettukin; lisävelalla. Seurauksena on alamäen nopea jyrkkeneminen. Ainoa keino vastata tähän olisi tuotannollisten investointien kasvattaminen ja tuottavan työn tekijöiden nopea lisääminen. Tapahtuuko näin? Ei, vaan täysin päinvastoin.

Suomen tuottavat työpaikat ovat perustuneet muutamiin harvoihin teollisuuden haaroihin. Lopputuotteiden valmistajana kilpailukykymme hävisi ajat sitten. On täydellistä harhaa kuvitella, että osaamisemme tuottavan teknologian kehittäjänä olisi turvattu. Myös nämä työpaikat menetetään halvan kustannustason maihin sitä mukaa, kun osaaminen ja energian tarjonta ovat riittävän kattavat paikallisesti.

 

1990-luvulla kaato oli jo hyvin lähellä, mutta pelastuimme elektroniikkateollisuuden nousun ansiosta. Siellä käy parhaillaan kova kato työpaikoista. Vain sovelluksien kehittämisessä pystytään tuottamaan toistaiseksi sellaista lisäarvoa, mikä mahdollistaa korkean palkkatason. Katoavien tuotantoammattien tilalle tarjotaan palveluammattien lisäämistä. Ei tule onnistumaan.

Ja miksi ei? Koska tässä järjestelmässä kierrossa olevaa rahaa poistuu käytöstä (pysäköidään varakkaimpien taskuun) tai ohjautuu etsimään parempaa tuottoa. Koska parempi tuotto ei asu Suomessa, se muuttaa ulos. Erittäin huolestunut pitäisi olla siitä, että julkisesta velasta maksettavat korot ohjautuvat 90 % ulkomaille.

 

Mitä siis pitäisi tapahtua, jotta tilanne aukeaisi? Jonkun olisi mentävä pankkiin ja lainattava rahaa tuottaakseen jotakin, mitä markkinoilla halutaan ostaa. Lainaako pankki? Ei, koska riskit ovat liian suuret.

Pankeissa tiedetään, että meikäläisellä kustannusrakenteella ei kansainvälisessä kilpailussa ole mitään jakoa. Pääomaa olisi kyllä ylenpalttisesti jaettavissa, joten sitä jaetaan sinne, mistä saadaan parhaat tuotot tai riittävät reaalivakuudet.

 

Tänä päivänä pankki ei ole juuri lainkaan kiinnostunut yrittäjän (tai asuntovelallisen) lainanmaksukyvystä, mutta sitäkin enemmän reaalivakuuksista. Tuotantovälineiden vakuusarvo on pankin silmissä jokseenkin nolla, koska ne muuttuvat arvottomiksi samalla hetkellä kun tuotanto pysähtyy. Vain hyödyntämiskelpoinen kiinteä omaisuus kelpaa vakuudeksi.

Yrittäjän ainoa vaihtoehto on ostaa lisävakuuksia Finnveralta tai vakuuttaa joku bisnesenkeli idean toimivuudesta. Yrittäjän kannalta lopputulos vaihtelee, mutta merkittävintä on taas rahan poistuminen kierrosta. Käytännössä lainan lyhennykset, korkomenot ja eläkekulut eivät välttämättä koskaan enää hyödytä yritystä, jonka ansiosta raha lähti kiertämään.

 

Tässä järjestelmässä yrittäjä kantaa lähes kaikki riskit ja tekee kaiken työn työntekijöidensä ja alihankkijoidensa avustuksella. Entä nämä muut?

Pankkiiri käy viikon lainaneuvottelut ja sen seurauksena rahaa valuu ilmaiseksi sisään seuraavat 10 vuotta. Pankkipalveluihin korkotuotosta ei kulu kolikkoakaan koska niistä veloitetaan erikseen, vaikka yritys hoitaa itse kaiken maksuliikenteen.

Eläkevakuutusyhtiön ei tarvitse vaivautua senkään vertaa, koska yrittäjä kerää ja tilittää maksut eläkeyhtiöille lakisääteisesti ja ennakkoon, vaikka myynti tyrehtyisi kesken kalenterivuoden. Tasaus tapahtuu vasta vuosi-ilmoituksen jättämisen jälkeen.

 

Seurauksena on likviditeettiongelma, joka poistuu ainoastaa kuluja karsimalla, eli käytännössä irtisanomalla työntekijöitä. Tämän seurauksena myynti yleensä laskee lisää ja pahimmillaan yritys haetaan konkurssiin velkojien vaatimuksesta. Työpaikkojen lisäksi suuri osa tehdystä työstä on valunut täysin hukkaan.

Sama pätee verottajaan. Yritykset hoitavat arvonlisäveron keräyksen verottajan puolesta ja täysin ilmaiseksi. Myös yrityksen tulos verotetaan ennakkoon arvionvaraisesti.

Meidän poliittinen järjestelmämme päättää siis ainoastaan verotuottojen sijoittamisesta. Kaikki muut merkittävät rahavirtojen haltijat päättävät yksityisesti, mitä rahoillaan tekevät. Ne sijoittavat rahansa sinne, missä se lisääntyy. Ja kuten todettua, Suomessa se vähenee ja siirtyy yhä useamman ulottumattomiin.

 

Mitä johtopäätöksiä tästä pitäisi tehdä?

 

  • Tuotannon on oltava tarvelähtöistä. Nykyään tarpeen määrittelevät enimmäkseen tuottajat ja muuttavat sen ”kysyntäpakoksi” markkinoinnin ja lobbaamisen keinoin. Yksi räikeimmistä esimerkeistä lähimenneisyydessä tällaisesta kysynnän luomisesta oli ”paskalaki”, joka runnottiin läpi erittäin huonolla valmistelulla. Vastaavia pakkokysynnän kustannuksia on ladattu kotitalouksille jatkuvalla syötöllä, jolloin kotitalouksien normaali kysyntä supistuu vain välttämättömyyshyödykkeisiin ja kasvu alkaa hiipua toimiala kerrallaan. Talouskasvu-uskovaisille tämä ei ole avautunut. Joka uskoon tarttuu, se uskoon hukkuu.
  • Finanssisektori on ainoa taho, joka hyötyy tuottavuuden kasvusta. Se ei todellakaan tarkoita automaattisesti työpaikkojen lisäystä, koska koneilla ja automaatiolla voidaan lisätä tuottavuutta huomattavasti tehokkaammin. Niistä ei myöskään tarvitse maksaa sosiaalikuluja. Oikeastaan väistämätön johtopäätös on, että finanssisektori rahanluontioikeuksineen tulisi sosialisoida valtiolle ja nimen omaan kansallisvaltiolle. Suurissa yksiköissä (Neuvostoliitto, USA, EU) luodaan vain massiivinen byrokratia muiden elätettäväksi ja korruptio rehottaa. Pienemmissä yksiköissä voi tapahtua samaa, mutta vahingot voidaan paremmin rajata.
  • Valtiojärjestelmän ainoa tarkoitus pitäisi olla kansalaisten etujen valvominen. Nyt ne valvovat ainoastaan rahajärjestelmän etuja, millä ei ole mitään tekemistä kansalaisten edun kanssa. Seurauksena on yhteiskunnallinen eriarvoistuminen ja yhteiskuntarauhan menettäminen. Tästä on jo aivan selvät merkit nähtävissä.
  • Tarvitaan alueellinen, luonnonvarojen kestävään käyttöön perustuva strategia. Pysyviä tuloksia saavutetaan ainoastaan kauaskantoisella strategisella suunnittelulla. Sopulimainen kvartaalipoukkoilu on tästä mahdollisimman kaukana.
  • Suomen on luotava oma paikallisraha (vaikka vanha markka), jonka liikkeelle laskemisesta päättää yksin Suomen valtio ja se toimii ainoastaan sisämarkkinoilla. Silloin liikkeelle laskettu raha palvelee laadittua strategiaa ja varat voidaan kohdistaa todellisiin tarpeisiin. Euro voidaan säilyttää kansainvälisenä vaihdon välineenä, ellei se onnistu itsetuhoisuudessaan ja lakkaa olemasta.
  • Kansantaloudet eivät voi toimia nykyisellä tavalla vedonlyöntikohteina ilman katstrofaalisia seurauksia. Vedonlyönti voi olla osa viihdekulttuuria ja urheilua, mutta olisi jo uskottava, että spekulointi ihmisten perustarpeilla on lopetettava. Hevosurheilussa on pitkät perinteet vedonlyöntirahoituksesta ja siellä se toimii. Tällaista toimintaa tulee edelleen säädellä arpajaisverolla. Näissä muodoissa vedonlyönnin yhteiskunnalliset hyödyt ovat haittoja suuremmat. Muuten yhteiskunnan kannalta olisi parempi laittaa spekulantit suitsiin ja kiertämään ravirataa vedellä ja leivällä.

 

Timo Isosaari, Maaseutuyrityskonsultti, Nokia

 

Alkuperäinen teksti täällä.

 


 

Kommentti: Käsittämättömän hyvä teksti (^_^) ...nyt voidaan todellakin sanoa, että kynä on miekkaa mahtavampi. Repesin todella monta kertaa tekstiä lukiessani...

 


15.10.2011 19:01 | Tulosta